Mainos
Mainos

Ostatko aina pulloviiniä? Tästä syystä kannattaa valita mieluummin laatikkoviini!

Laatikkoviini säilyy pulloviiniä paremmin avattuna, vaikka siinä onkin parasta ennen -merkintä.

Viiniostoksilla moni valitsee pulloviinin laatikkoviinin sijaan, sillä pulloviiniä pidetään edelleen paljon laadukkaampana ja parempana. Pulloviinillä on pitkät traditiot ja historia, joten ei ole ihme, että hyviä viinejä suosivat valitsevat sen mieluummin.

Laatikkoviini saattaa kuitenkin joskus yllättää, kuten tänä vuonna huomattiin: vuoden valkoviiniksi nimettiinkin yllättäen laatikkoviini! Laatikkoviinejä ollaankin alettu pikkuhiljaa suosia aiempaa enemmän, ja niiden laadun kerrotaan parantuneen merkittävästi.

Ja laatikoita kannattaakin ostaa, sillä näin pakatulla viinillä on yksi erityisen hyvä ominaisuus verrattuna pulloviineihin: avattu laatikkoviini voi säilyä jopa viisi viikkoa pulloviiniä pidempään!

Laatikkoviini nimittäin säilyy hyvänä neljästä kuuteen viikkoon avaamisen jälkeen, kun pulloviini voi olla hapantunut jo viikon jälkeen avaamisesta. Tämä pätee niin valkoviinin kuin punaviininkin kohdalla.

Kate McManus Delicato Family Vineyardsista kertoo Huffington Postin mukaan, että laatikkoviinin kassi laatikossa -tekniikka pitää viinin arkkiviholliset ilman ja valon poissa. Viini on säilötty tyhjiöpakattuihin kasseihin, jotka estävät ilman pääsyn sisään paremmin kuin pullossa, joten viini ei pääse hapettumaan ja näin pilaantumaan.

Kun viiniä kaataa laatikkoviinin pussista lasiin, pussi lyyhistyy, joten ylimääräistä ilmaa ei synny. Kun viiniä kaataa pullosta lasiin, ei tämä tietenkään ole mitenkään mahdollista. Jos viinipullo ei siis yleensä ole juotu ennen kuin viikko tulee täyteen, kannattaa ehkä valita mieluummin laatikkoviini.

Suljetut viinipullot säilyvät kuitenkin paremmin, sillä laatikkoviinipakkauksista löytyy parasta ennen -merkintä. Tyhjiöpakatut pussit ovat huokoisempia kuin lasipullot, mikä tarkoittaa sitä, että sisään pääsee mikroskooppisen pieniä määriä happea. Siitä ei tarvitse huolestua lyhyellä aikavälillä, mutta esimerkiksi vuoden jälkeen laatikkoviinin laatu alkaa heiketä.

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme