Mainos
Mainos

Paahdettua luuta ja mustekalan mustetta – ovatko nämä Suomen oudoimmat drinkit?

Erilaisia juomasekoituksia voi tehdä loputtomasti, mutta harvoista drinkeistä saa näin oudoilla ainesosilla yhtä maukkaita.

Helsingissä sijaitsevan Hotel Lilla Robertsin yhteydessä toimiva Bar Lilla e tarjoaa massasta poikkeavia cocktaileja, jotka saattavat kuulostaa monesta erittäin kummallisilta.

Mustekalan muste antaa väriä

Yksi Bar Lilla e:n erikoisimmista drinkeistä lienee juoma, johon käytetään mustekalan mustetta. Baarin perustajajäsenen, baarimikko Jarkko Issukan mukaan muste ei ole turhaan osa cocktailia.

– Mustekalan musteen on tarkoitus tuoda juomaan väriä. Halusimme sitruunaiseen cocktailiin mustan efektin mukaan, Issukka kertoo.

Liquorice root & Lemon -nimiseen drinkkiin tulee mustekalan musteen lisäksi muun muassa kanelia ja sen tarjoiluasia koristellaan syötävillä kukkasilla ja tuhkalla.

Luut eivät ole ainoastaan koirille

Bones & Tomatoes -cocktailin esikuvana toimii Bloody Mary. Normaalista tomaattisesta drinkistä sen erottaa paahdettu luu.

– Juomaa varten valmistetaan luuvodka. Luut paahdetaan uunissa, jonka jälkeen ne laitetaan vodkan kanssa pussiin, jota uitetaan tunti 52-asteisessa vedessä, Issukka paljastaa.

Paahdettu luu ei ainoastaan tee juomasta mielenkiintoista, vaan antaa sille ominaisen maun. Perinteiseen Bloody Maryyn haluttiin saada barbecuemaista makua, joten luu pääsikin osaksi tätä mielenkiintoista cocktailia.

– Maku on selkeästi sellainen, jota moni on maistanut esimerkiksi lihakeitossa. Maku on suolainen ja vahva. Sellaisenaan luuvodka on äärimmäisen vaikeasti lähestyttävä, mutta toimii erinomaisesti kyseisessä cocktailissa, Issukka kertoo.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme