Mainos
Mainos

Poika söi pelkkiä tomaattiruokia 10 vuoden ajan – käytti yli kolme ketsuppipulloa viikossa

Brittiläinen Liam Pierce söi kymmenen vuoden ajan pelkkiä tomaattiruokia. 

14-vuotias Liam Pierce ei pystynyt katsomaan mitään kasvista tomaattia lukuun ottamatta ilman oksennusrefleksiä sen jälkeen, kun hän kaksivuotiaana oli tukehtua herneeseen. Pikkulapsena aiheutunut trauma johti syömishäiriöön, ja Liam alkoi syödä vain tomaatteja tai ketsuppia sisältäviä ruokia. Ketsuppipulloja kului viikossa yli kolme, tomaattikeittotölkkejä yli kymmenen. Iltapalaksi poika söi joka päivä rasiallisen kirsikkatomaatteja.

Kouluruokailu ei Liamilta onnistunut, sillä hän ei pystynyt syömään samaa ruokaa muiden kanssa, mikä johti kiusaamiseen. 

Vanhempien yritykset saada poika syömään muutakin kuin tomaatteja tai ketsupilla kuorrutettua ruokaa eivät tuottaneet tuloksia, vaan Liam pysyi erikoisella ruokavaliollaan peräti kymmenen vuotta. Vasta hypnoosi toi muutoksen tilanteeseen ja Liam uskaltautui maistamaan tomaatitonta ruokaa. 

– Olen päässyt yli pelostani kokeilla jotain uutta julkisesti. Kävin eräänä päivänä Subwayssa, ja olen syönyt paistia vihannesten kanssa sekä englantilaisen aamiaisen. En ole vielä täysin kunnossa, mutta vähennän ketsupin käyttöä koko ajan, Liam kertoi Mirror-lehdelle. 

Liam ehti syödä yli 500 litraa ketsuppia vuosien varrella. 

– Se oli tapa. Olin riippuvainen siitä. Kerroin ystävilleni tilanteestani, mutta kukaan ei oikeastaan ymmärtänyt minua.

Lähde: Mirror

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme