Mainos
Mainos

Pölyttyykö vohvelirauta kaapissa? Tähänkin voit käyttää sitä

Monilta löytyy kotoa vohvelirauta, jota ei välttämättä alkuhuuman jälkeen enää käytäkään. Kyseinen laite on kuitenkin hyvä väline, jolla saa aikaiseksi muutakin kuin vohveleita.

Vohveliraudalla saa aikaiseksi uskomattoman herkullisia jälkiruokia jopa alle kahdessa minuutissa. Ennen jokaisen jälkiruuan valmistamista vohvelirauta tulee kuitenkin voidella hyvin. Lisäksi kannattaa huomioida, että alla olevat valmistusajat vaihtelevat kotona käytettävän vohveliraudan mukaan.

1. Minikakut

Muista voidella vohvelirauta kauttaaltaan ennen käyttöä. Voit valmistaa vohveliraudan avulla minikakkuja nopeasti ja vaivattomasti. Kyseessä voi olla aivan tavallinen kakkutaikina, jonka sekaan voit laittaa esimerkiksi suklaahippuja. Älä laita vohvelirautaa aivan täysille, jotteivät kakut pala. Chow-sivuston mukaan 90 sekuntin lämmitys riittää, mutta vohvelirautoja on erilaisia, joten paista oman vohvelirautasi tarpeiden mukaisesti.

2. Browniet

Vohveliraudan avulla voit myös valmistaa amerikkalaisen suklaaleivoksen, jota kutsutaan brownie-leivoksiksi. Käyttäessäsi valmistaikinaa, kannattaa joukkoon lisätä yhden kananmunan sijasta kolme kanamunaa. Laita taikina vohveliraudan sisälle ja paista noin kaksi minuuttia.

3. Marjaherkut

Hyödyntämällä voitaikinaa tai lehtitaikinaa saat aikaiseksi marjaherkun. Aseta voitaikinan tai lehtitaikinan palanen vohvelirautaan ja paista noin 90 sekuntia. Laita valmiin taikinan päälle esimerkiksi mansikoita ja vaniljajäätelöä.

4. Maapähkinävoiherkkut

Vohveliraudalla saa aikaiseksi myös suussa sulavan herkun laittamalla sulaneen voitaikinan tai lehtitaikinan väliin noin ruokalusikallisen maapähkinävoita. Kääri maapähkinävoi piiloon taikinan sisään ja paista hyvin voidellulla vohveliraudalla noin 90 sekuntia.

Lähde: Chow

(MTV3)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme