Mainos
Mainos

"Pudota painoa kolme kiloa viikossa" – asiantuntija tyrmää uuden hittidieetin

Sirt-dieetti lupaa uskomattomia tuloksia jo muutamassa viikossa. Kolmen viikon ihmedieetti on erityisesti brittien suosiossa, nyt villitys tekee tuloaan myös Suomeen. Asiantuntijat eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita trendidieetin terveellisyydestä.

Sirt-dieetin luvataan pudottavan painoa jopa kolme kilogrammaa viikossa. Kolmen viikon dieetin tehon väitetään perustuvan sirtuiini-proteiinien aktivoimiseen.

Sirt-dieetin kehittäneet Aidan Goggins ja Glen Mattens sanovat sirtuiinin edistävän aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa. Sen avulla painon tulisi pudota nopeasti lihaksia heikentämättä. He vakuuttavat kilojen pysyvän poissa ja terveydentilan samalla kohoavan.

Dieetti on herättänyt hämmennystä, sillä vihreiden vihannesten, marjojen ja hedelmien lisäksi sallittujen ruoka-aineiden listalta löytyy kahvi, tumma suklaa ja punaviini.

Nopeaan painonpudotukseen perustuva dieetti ei kuitenkaan ole asiantuntijoiden mielestä paras tapa pudottaa painoa. Rasvanpoltto vaatii aikaa, joten pikadieeteillä pudotettu paino on harvoin kehon rasvakerroksesta pois. Muutamassa viikossa karistetut kilot tulevat helposti myös takaisin.

Vihanneksia, marjoja, hedelmiä ja punaviiniä

Sirt-ruokavalioon sopivia ruoka-aineita ovat saksanpähkinät, lehtikaali, varsiselleri, rucola, persilja, punasipuli, kaprikset, neitsytoliiviöljy, tattari, chili, kurkuma, vihreä tee, soija, omenat, sitrushedelmät, mansikat, mustikat, kahvi, tumma suklaa ja punaviini.

Sirt-vihermehu (1 annos)

2 kourallista lehtikaalia
kourallinen rucolaa
hyppysellinen persiljaa
(hyppysellinen lipstikkaa)
2–3 sellerin vartta
½ vihreä omena
½ sitruunan mehu
½ ruokalusikallista matcha-teejauhetta

Lähde: Bodyandsoul.com

Helpoksi mainostetun dieetin ensimmäisellä viikolla kalorimäärä on tarkkaan rajattu. Ensimmäisen kolmen päivän aikana nautitaan vain 1 000 kilokaloria päivässä, jolloin ruokavalio koostuu lähinnä vihermehuista ja yhdestä sirt-ateriasta. Loppuviikon ajan nautitaan 1 500 kilokaloria päivässä.

Kahden seuraavan viikon ajan seuraa niin sanottu ylläpitojakso, jonka aikana kaloreita ei lasketa, ja päivän aikana syödään kolme sirt-ateriaa sekä vihermehuja.

Sirt-dieettiin sopivia ateriakokonaisuuksia ovat esimerkiksi tattarinuudeleista tehdyt wokit ja sirt-ruoista koostetut salaatit, joihin on lisätty esimerkiksi lohta, katkarapuja tai kanaa.

Ravitsemusterapeutti tyrmää nopean painonpudotuksen

– Tämä ei vaikuta sellaiselta dieetiltä, jota suosittelisin asiakkailleni. Tuhat kilokaloria päivässä on vaikeasti saavutettava tavoite, jota pystyvät noudattamaan todennäköisesti vain harvat, ravitsemusterapeutti Emer Delaney sanoo BBC:n haastattelussa.

– Lasillinen punaviiniä tai pieni määrä suklaata silloin tällöin ei ole pahasta, mutta en suosittelisi niitä nautittavaksi päivittäin. Myös hedelmiä ja vihanneksia tulisi syödä monipuolisemmin listan ulkopuolelta.

Sirt-ruokavalioon kuuluvia ruoka-aineita käytetään paljon etenkin Italiassa ja Japanissa. Niiden ruokakulttuureja pidetään yleisesti varsin terveellisinä.

Delaney suositteleekin lisäämään listalta löytyviä terveellisiä ruoka-aineita osaksi säännöllistä ja monipuolista ruokavaliota sen sijaan, että pyrkisi pudottamaan painoa tiukkojen dieettien avulla. Hän muistuttaa, että hitaalla painonpudotuksella saavutetut tulokset ovat usein pysyvämpiä.

Sirt-dieetti on kuitenkin saanut pauloihinsa useita viihdemaailman tähtiä. Muun muassa brittilaulaja Adele on kertonut pudottaneensa painoaan Sirt-dieetin avulla.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme