Mainos
Mainos

Raaka-aine, joka on nyt Suomessa suositumpaa kuin koskaan: "Terveysvaikutukset ovat todella merkittävä tekijä"

Helppous ja terveellisyys ovat tärkeässä roolissa, kun puhutaan suomalaisten kalan kulutuksesta. 

Luonnonvarakeskus Luken tilastojen mukaan suomalaiset syövät noin 15 kiloa kalaa vuodessa fileepainona mitaten, ja määrä on ollut viime vuosina tasaisessa kasvussa. Kalatukku Erikssonin myyntipäällikkö Matti Karvosen mukaan kalan kysynnän kasvu selittyy pitkälti tietoisuuden lisääntymisellä.

– Terveysvaikutukset ovat todella merkittävä tekijä, Karvonen toteaa.

Kulutuksen lisäntyminen selittyy terveellisyyden lisäksi myös saatavuuden parantumisella ja helposti valmistettavien kalatuotteiden valikoiman laajentumisella.

– Tutkimusten mukaan ihmisillä on yhä vähemmän aikaa tehdä ruokaa kotona, vain noin 12 minuuttia päivässä, joten kalan pitää olla melko valmista fileetä, ruodotonta ja sellaista, että se on helppo ja nopea valmistaa, Karvonen. 

Kokonainen kala voikin jäädä monelta arkikiireiden kanssa painiskelevalta ostamatta, toisin kuin helposti valmistettavissa ja käsiteltävissä oleva kalatuote. 

Vastuullisuus ja kotimaisuus entistäkin tärkeämpään rooliin

Menekkien valossa viime vuosina myyntiä on Karvosen mukaan kasvattanut eniten hyvin saatavilla oleva kotimainen kirjolohi. Kirjolohen hinta on myös sellainen, että se sopii tavallisenkin kuluttajan kukkarolle.

Vaikka määräällisesti kalaa kulutetaan yhä enemmän, kotimaisen kalan osuus tuontikalaan verrattuna on edelleen valitettavan pieni, noin kolmasosa kokonaiskulutuksesta.

Tiesitkö, että suomalaiset kuluttavat siikaa vain 200 grammaa henkilöä kohti vuodessa? Lue tästä, minkä vuoksi juuri tämän kalan syömistä kannattaisi lisätä. 

– Ihmisten pitäisi ryhtyä vaan kiinnittämään huomiota siihen, että kala olisi kotimaista. Ja jos kala on ulkomaista, niin siihen, että se olisi vastuullista kalaa. Toivoisin, että vastuullisuus ja kotimaisuus olisivat ykkösjuttuja, tiedetään mitä syödään, Karvonen kertoo.

Kotimaisuutta pyritään koko ajan kasvattamaan tuomalla esimerkiksi norjalaisen lohen rinnalle kotimaista kasvatettua kirjolohta. Kotimainen kala tekee Karvosen mukaan hyvää paitsi kuluttajalle, myös taloudelle työpaikkojen muodossa. 

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme