Mainos
Mainos

Ravintola palkitsee hyvin käyttäytyvien lasten vanhemmat antamalla alennusta loppulaskusta

Italialainen ravintoloitsija on lanseerannut ajatuksia herättävän kampanjan ravintolassaan. Hän palkitsee lapsiasiakkaiden hyvän ja kohteliaan käytöksen antamalla alennusta vanhemmille.

Antonio Ferrari, ravintoloitsija Koillis-Italiasta, hätkähti ja ilahtui eräänä päivänä ravintolassaan, kun 11 henkisen pöytäseurueen kaikki viisi lapsijäsentä käyttäytyivät rauhallisesti koko aterian ajan ja antoivat vanhempiensa syödä rauhassa – aiheuttamatta minkäänlaista hämminkiä. Lapset olivat pieniä, iältään noin 4–6-vuotiaita.

Ferrari piti tilannetta niin harvinaisena ja miellyttävänä, että päätti palkita seurueen antamalla loppulaskusta viiden prosentin alennuksen. Hän myös kertoi tapauksesta Facebookissa ja päivitti lähikuvan seurueen laskusta, johon oli merkinnyt tilattujen ruokien, juomien ja niiden hintojen lisäksi viimeiselle riville kohdan ”alennus hyvin käyttäytyvistä lapsista -13,05 euroa”.

Ravintoloitsija vakuutti kuitenkin ymmärtävänsä vanhemmuuden haasteet. Ferrari kertoi ennemminkin palkinneensa asiakkaansa poikkeuksellisen hyvästä käytöksestä kuin paheksuvansa levottomia tai rasittavasti käyttäytyviä lapsia.

Lähde: Mashable

***

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme