Mainos
Mainos

Ruotsissa kohistaan överipullasta: ”Älkää tuhotko perinteitä”

Ruotsalaisen kauppaketjun uutuustuote on herättänyt ihmisten keskuudessa voimakkaita tunteita. 

Laskiaispullat eli semlorit ovat naapurimaassamme niin suosittuja, että kahviloissa ja leipomoissa myydään niitä hyvissä ajoin ennen juhlapäivää – ja usein pitkälle sen jälkeenkin. Kuuleman mukaan osa ruotsalaisista nauttii pullia aina joulusta pääsiäiseen saakka.

Tuttujen pullien lisäksi ruotsalaiset ovat tunnettuja myös erilaisista innovaatioista, joita laskiaispulliin liittyy. Vuonna 2015 maan ehdoton hitti oli Tössebagerietin laskiaiswrap, kun taas viime vuonna puhutuin pulla oli prinsessaleivoksen ja laskiaispullan yhdistävä "prinsess-semla".

Tältä näyttää prinsess-semla Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Tämä vuosi ei ole poikkeus, sillä nyt maassa kohistaan aivan uudesta luomuksesta, joka on jakanut ihmisten mielipiteet selvästi kahtia.

Kyseessä on nimittäin ”overload semlasta”, joka kätkee sisäänsä kermavaahdon lisäksi nutellaa ja palan suklaakakkua. Siis kakkua ja pullaa kastikkeineen samassa paketissa.

Ihmiset raivoissaan uutuustuotteen nimestä

Maxi ICA -kauppaketjun Facebookissa jakama kuva on kerännyt runsaasti kommentteja niin puolesta kuin vastaan. Kommenteista käy hyvin ilmi se, kuinka tärkeä asia laskiaispulla ruotsalaisille todellisuudessa oikein on. Osa ihmisistä on raivoissaan siitä, että kauppaketju käyttää kyseisestä leivonnaisesta nimeä laskiaispulla, vaikka sillä ei ole heidän mukaansa mitään tekemistä perinteisen laskiaispullan kanssa.

– Tämä ei ole mikään hiton laskiaispulla. Kutsu sitä joksikin muuksi. Älkää tuhotko perinteitä, eräässä kommentissa todetaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Osa ihmisistä on lisäksi sitä mieltä, että tämä kyseinen tuote lisää liikalihavuutta ja muitakin terveysongelmia. 

Onneksi myös uutuudesta innostuneita ihmisiä löytyy, ja moni kommentoija onkin luvannut maistaa erikoiselta kuulostavaa yhdistelmää ensitilassa. Mitä mieltä sinä olet, pysyykö tämä pulla mielestäsi hyvän maun rajoissa?

Lähteet: Newsner, VisitSweden

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme