Mainos
Mainos

Saako kaalin puolittaa ruokakaupassa? Evira tyrmää yleiset uskomukset

Suomen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira listaa sivuillaan uskomuksia, joita monella on viraston ohjeistuksista.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on varmistaa tutkimustensa ja valvontansa avulla Suomessa myytävien elintarvikkeiden turvallisuuden ja laadun, mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Virasto valottaa nettisivuillaan, pitävätkö yleiset uskomukset Eviran päätöksistä paikkansa.

Kaalin saa puolittaa kaupassa

Suomessa kaaleja myydään usein irtomyyntinä, eikä niitä suostuta aina leikkaamaan puoliksi, vaikka asiakas niin toivoisi. Eviralta kerrotaan, että syy tähän toimintatapaan ei ole heidän ohjeistuksissaan.

– Myyjä saa puolittaa kaalin kaupassa. Vihanneksille saa tehdä kaupassakin kauppakunnostusta eli esimerkiksi poistaa juureksista naatit tai leikata suuret juurekset kuluttajille sopivan kokoisiksi. Kauppakunnostus pitää tehdä puhtaalla alustalla ja veitsellä, Eviran nettisivuilla kerrotaan.

Hyönteisiä saa syödä

Hyönteiset ovat viime vuosina aiheuttaneet paljon keskustelua, sillä uskotaan, että tulevaisuudessa ne saattavat olla jopa merkittävä osa päivittäin syömäämme ruokaa. Ajoittain keskustelu on ajautunut siihen, että hyönteisiä ei vielä tänä päivänä saisi Eviran mukaan syödä.

– Voit itse päättää mitä syöt. Toisille et kuitenkaan voi myydä hyönteisiä ruoaksi, koska hyönteisten turvallisuutta elintarvikkeena ei ole EU:ssa varmistettu. Tutkimukset jatkuvat ja hyönteiset saattavat tulla eurooppalaisten ruokapöytään piankin, Eviran nettisivuilla todetaan.

Lapset saavat syödä päiväkodissa kanelia

Kaneli on puhuttanut etenkin lapsille tarjottavissa ruoissa jo pitkään. Tämä johtuu siitä, että kanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa, sillä se sisältää kumariinia. Kumariini on maksalle myrkyllinen aine. Evira ei kuitenkaan kiellä sitä, että kanelilla maustettaisiin esimerkiksi lapsille tarjottavaa riisipuuroa pari kertaa vuodessa.

– Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin. Turvallisuuden kannalta ei Eviran mukaan ole huolestuttavaa, jos kumariinin saanti ylittyy tilapäisesti, esimerkiksi viikon tai parin ajan joulun tienoilla, kun lapsi saa riisipuuroa tai joulupipareita kotona ja päiväkodissa, Eviran nettisivuilla kerrotaan.

Lähde: Evira

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme