Mainos
Mainos

Säästä ruokalaskussa helposti: "Eilispäivän ruoasta vielä parempaa"

Sivumaku-blogissa vinkataan tällä kertaa, miten edellispäivän ruoasta saa loihdittua vielä maistuvamman herkun.

Sivumaku-bloggaaja Jani Kinnunen tarttui juuri päättyneen Hävikkiviikon kunniaksi tärkeään aiheeseen: ruoan haaskaukseen.

– Morkkis iskee joka kerta, kun kauhoo jääkaapin perälle unohtuneesta kiposta jämät roskiin. Hiukan olen parantanut tapojani, mutta en missään nimessä tarpeeksi. Ruokainnostuksessa on se paha puoli, että haluaisi kokea uusia makuja joka päivä. Syön mielelläni samaa ruokaa illallisella ja seuraavan päivän lounaalla, mutta kolmas kerta on jo liikaa, Kinnunen kirjoittaa.

Kinnunen onkin viime aikoina ryhtynyt tuumasta toimeen ja panostanut entistä enemmän ruoan pakastamiseen. Kiireisenä päivänä valmiina pakkasessa oleva herkkuruoka on miehen mukan pelastanut monta illallista.

Edellispäivän risotosta uusi herkku

Pakastamisen lisäksi edellispäivän herkkuja voi hyödyntää myös uusissa ruokalajeissa. Tällä kertaa Sivumaku-bloggaaja loihti risotosta paistetun version.

– Muistin nähneeni keittokirjassa ohjeen paistetusta risotosta, jota olimme joskus kokeilleetkin. Oli hämmentävää huomata, miten eilisestä risotosta sai lautaselle vieläkin paremman annoksen niin helposti. Loistava ruoka alkupalaksi, illanistujaisiin tai lohtuherkuksi.

Katso paistetun risoton resepti Sivumaku-blogista

(MTV LIFESTYLE)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme