Mainos
Mainos

Sinappi maustaa suomalaisten joulun – kokeile kinkun lisäksi muissakin herkuissa

Suomalaisten joulupöydän suursuosikki, sinappi, maustaa kinkun lisäksi muutkin herkut.

Sinappi on olennainen osa suomalaista joulua. Esimerkiksi Suomen suurin sinapinvalmistaja Maustaja Oy valmistaa joulusesonkia varten sinappia yhteensä reilut 300 tonnia eli noin 20 rekkalastillista. Joulun suosikkiruoan, joulukinkun, lisäksi sinappi maustaa lukuisat muutkin jouluherkut.

Suomessa joulu on juhannuksen jälkeen vuoden toiseksi suurin sesonki sinapin kulutuksessa. Maustajan Pyhännän tuotantolaitoksella valmistuu suuri osa suomalaisten tämänkin joulun sinapeista.

Maustaja valmistaa vuodessa noin 3000 tonnia sinappia, yhteensä noin 200 rekkalastillisen verran. Joulusesonkia varten Pyhännällä tuotettu sinappimäärä riittäisi kuorruttamaan yli miljoona joulukinkkua.

Perinteistä vai tuunattua sinappia joulupöytään?

Perinteinen kinkku sinappikuorrutteella kruunaa monen suomalaisperheen jouluaterian. Vaikka perinteinen mieto sinappi lienee suosituin valinta, on kuorrutteeseen käytettävä sinappi täysin makuasia.

– Kinkun kuorrutteeksi sopivat loistavasti kaikenlaiset sinapit: niin miedot, tuliset, makeat, väkevät kuin vaikka konjakilla maustetutkin. Tai jos pitää ketsupista, voi kinkun päälle kaikin mokomin laittaa sinappi-ketsuppiseoksen, sanoo Maustajan tuotekehittäjä Hilkka Leinonen.

Valmiin sinapin tuunaaminen on helppo tapa tuoda uusia makuja ruokapöytään niin jouluna kuin juhlapyhien jälkeenkin. Juuri nyt trendikäs tulinen dippisinappi syntyy raastamalla piparjuurta sinapin joukkoon. Graavilohen ja sillin kastikkeisiin puolestaan sopii mainiosti currylla tai hunajalla maustettu sinappi. Kalaruoille voi kokeilla myös inkiväärillä tai wasabilla ryyditettyä versiota.

– Myös pohjoispohjanmaalaisesta perinneherkusta, hernetuuvingista, voi tehdä modernin version sinapin avulla, Leinonen vinkkaa.

Omenainen sinappikuorrute joulukinkulle

- 2,5 dl (n. 275 g) sinappia
- 1 dl omenasosetta tai -marmeladia
- 0,5 dl kasviöljyä
- loraus viinietikkaa
- oman maun mukaan ripaus suolaa
- kananmunan keltuainen
- korppujauhoja
- (neilikoita)

Sekoita kuorrutteen ainekset tasaiseksi tahnaksi. Sivele tahna paistetulle kinkulle, ripottele päälle korppujauhoja ja käytä kinkkua vielä hetken uunissa. Halutessasi voit koristella kinkun kokonaisilla neilikoilla.

Sinappikastike joulupöydän kaloille

- 1 osa sinappia
- 1 osa siirappia tai hunajaa
- 1 osa ranskankermaa
- etikkaa
- tuoreita yrttejä, esim. tilliä

Sekoita keskenään sinappi, siirappi/hunaja, ranskankerma ja loraus etikkaa. Mausta tuoreilla yrteillä ja tarjoa kalan kanssa.

Luumuinen kastike kinkun paistoliemestä

- kinkun paistolientä
- reilusti sinappia
- luumumarmeladia

Sekoita ainekset keskenään kastikkeeksi. Sopii tarjottavaksi kinkun ja muiden jouluruokien kanssa. 

Lähde: Maustaja 

MTV LIFESTYLE

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme