Mainos
Mainos

Sokerin ja rasvan välttelystä uutta tietoa – tärkeämpää kiinnittää huomio tähän seikkaan?

Tuoreen tutkimuksen valossa näyttää siltä, että sydän- ja verisuonitauteja potevien kannattaisi omaksua ruokavalioonsa terveellisiä piirteitä, vaikka he eivät hylkäisikään kaikkia epäterveellisiä ruokia.

Vihannesten ja hedelmien suosiminen saattaa pienentää uusien sydänkohtausten ja aivoverenkiertohäiriöiden vaaraa jopa enemmän kuin epäterveellisten ruoka-aineiden välttäminen, tuore tutkimus osoittaa.

Sokerin ja rasvan välttely ei olekaan tärkeintä?

European Heart Journal -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa 15 000 keskimäärin 67-vuotiasta sepelvaltimotautipotilasta seurattiin neljän vuoden ajan. Osallistujat olivat 39 eri maasta ja heidän ruokavalionsa kartoitettiin kattavalla kyselyllä tutkimuksen alussa.

Terveellisen ruokavalion mittana tutkimuksessa käytettiin Välimeren perinteistä ruokavaliota, johon kuuluu runsaasti kasviksia, oliiviöljyä, pähkinöitä, hedelmiä, kalaa ja täysjyväviljoja sekä kohtuullisesti alkoholia ja vähänlaisesti punaista lihaa, makeisia ja teollisia viljoja. 

Seurantatietojen analyysin perusteella sairastumisriski ja riski menehtyä sydänoireeseen tai aivoverenkiertohäiriöön olivat sitä pienempiä, mitä terveellisempi osallistujan ruokavalio oli. Välimeren ruokavalioon kuuluvia terveellisiä ruoka-aineita eniten syövistä sairastui tai menehtyi 7 prosenttia, kun terveellisiä ruokia vähiten käyttävistä niin kävi lähes 11 prosentille.

Hieman yllättäen sairastumisiin tai kuolemantapauksiin ei juurikaan vaikuttanut se, miten paljon osallistujat söivät epäterveellisiä ruokia kuten lisättyä sokeria, huonoja hiilihydraatteja ja uppopaistettuja ruokia.

Tämä viittaa tutkijoiden mukaan siihen, että vaikka huonojen ruokailutottumusten vähentäminen on aina paikallaan, vähintään yhtä tärkeää olisi ohjata potilaita omaksumaan uusia terveellisiä ruokailutottumuksia. Tällainen positiivinen lähestymistapa – ja varsinkin hedelmien ja kasvisten käytön lisääminen – saattaisi tuottaa suuremman hyödyn potilaille.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme