Mainos
Mainos

Suomalainen huippukokki mukana kokkien MM-kisoissa Ranskassa

Ranskan Lyonissa järjestetään ensi viikolla kokkien omat olympialaiset, Bocuse d’Or -kilpailut. Suomesta kisaan osallistuvat huippukokki Matti Jämsen ja hänen avustajansa Antti Lukkari.

Jämsen ja Lukkari vierailivat Huomenta Suomen Makuja -osioissa perjantaiaamuna. Miehet kertoivat avoimesti kisatunnelmistaan ja kovista harjoitteluistaan ennen kilpailua.

Bocuse d’Or on kaksipäiväinen kilpailu, johon on päässyt alkukarsintojen jälkeen mukaan 24 maata, Suomi mukaan luettuna.

Itse suoritus kestää viisi ja puoli tuntia. Koitoksen jokainen minuutti on suunniteltu tarkasti etukäteen. Huippukokit eivät itse ehdi pitää edes kahvitaukoa suorituksen aikana.

– Siinä on aika tarkkaa, että milloin syödään Snickersiä ja milloin juodaan proteiinijuomaa, Jämsen nauraa Huomenta Suomen haastattelussa.

Jämsen suostuu paljastamaan pieniä välähdyksiä myös itse kisaan suunnitelluista annoksista. Inspiraatiota on haettu Suomen pohjoisimmista alueista. Kala-annoksen työnimeksi valikoitui Revontulet, ja liha-annos nimettiin yksinkertaisesti nimellä Lapland, Lappi.

– Siellä on mukana poronlihaa ja marjoja, eli kaikkea mitä tuolta pohjoisesta Suomen villistä luonnosta voi löytyä, Jämsen avaa.

Katso Matti Jämsenin ja Antti Lukkarin koko haastattelu videolta!


Makuja.fi – tykkää meistä Facebookissa!

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme