Mainos
Mainos

Suomalaiset edelleen ahkeraa torikansaa – nämä ovat suurimmat myyntivaltit

Asiakkaiden ja torimyyjien katoaminen on huolestuttanut monia. Spekulaatiot kannattaa kuitenkin lopettaa, sillä torielämä on myyjien mukaan edelleen täysissä voimissaan.

Koska sinä olet viimeksi hankkinut raaka-aineesi torilta? Nyt siihen on hyvä hetki, sillä kasvikset ja marjat ovat nyt parhaimmillaan. 

Toreilla ja markkinoilla on aina ollut merkittävä rooli sekä asiakkaille että yrittäjille. Vaikka torimyynnin pienentymisestä on puhuttu, ei niiden häviämisestä kannata huolehtia. Suomessa on tällä hetkellä noin 400 kauppatoria, ja lisäksi järjestetään lähes tuhat markkinatapahtumaa vuosittain.

Myöskään asiakkaiden katoamisesta ei näy merkkejä, vaan suomalaiset ovat myyjien mielestä edelleenkin ahkeraa torikansaa.

Torien myyntivaltteina ainutlaatuiset tuotteet

Torit ovat pienyrittäjille merkittävä myyntikanava, mutta asiakkailleen ne tarjoavat vieläkin enemmän. Hyvien raaka-aineiden lisäksi toreille tullaan tapaamaan tuttuja ja katselemaan maailman menoa. Torien merkitys on suurempi kuin moni uskookaan.

Kesällä torien ehdottomasti suosituimpia tuotteita ovat mansikka ja peruna. Jos jokin tuote on erityisen herkullinen, sana leviää nopeasti.

Tämän ilmiön on huomannut myös Helsingin kauppatorin torimyyjä Anneli Björkqvist, joka kertoo porkkanan yhdeksi myydyimmistä tuotteistaan.

– Viljelijä tuo joka aamu torille tuoreet porkkanat, eikä käytä viljelyssä kemiallisia aineita. Ne ovat niin hyviä, että ihmiset tulevat hakemaan niitä päivästä päivään, hän kertoo.

Myös muut ainutlaatuiset, kaupoista löytymättömät tuotteet tekevät hyvin kauppansa. Hyvä esimerkki on luomutomaatti, jonka kirvojen torjunnassa käytetään leppäkerttuja. Nämä ekologisesti tuotetut tomaatit ovat myös nousseet hetkessä asiakkaiden suosikeiksi.

Tuoreus ehdoton myyntivaltti

Ainutlaatuisten tuotteiden lisäksi torien suurimpana myyntivalttina on tuoreus. Asiakkaat käyvät toreilla päivästä toiseen ennen kaikkea tuoreiden raaka-aineiden perässä.

– Kauppoihin esimerkiksi porkkanat ovat tulleet keskusvaraston kautta ja ennen kuin ne ovat myynnissä, ne ovat jo monta päiviä vanhoja. Toreille tullaan tuoreuden perässä, sillä täältä saa saman päivän tuotteita, Björkqvist kertoo.

Myös lähi- ja luomuruoan suosio on nostattanut torien suosiota raaka-aineiden hankintapaikkana. Vaikka erityisesti suurien kaupunkien toreja on pidetty lähinnä turistien valloittamina, myös aitoja ostajia riittää.

– Kauppatorilla ei ole pelkkiä turisteja, vaan kyllä suomalaisetkin vielä käyvät toreilla, Björkqvist toteaa. 


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme