Mainos

Suomalaiset juovat samppanjaa enemmän kuin koskaan – kulutus kasvanut lähes nelinkertaiseksi

Samppanja ei ole suomalaisille enää isojen juhlien harvinainen herkku, vaan palanen luksusta, jolla arkeenkin tuodaan juhlaa. Suomessa samppanjakulttuuri on kuitenkin vielä kaukana Ranskasta, jossa samppanja on olennainen osa elämää.

Suomalaisesta samppanjakulttuurista ei oikein ole aikaisemmin voinut puhua vakavalla naamalla. Nyt tilanne alkaa kuitenkin olla toinen, sillä viimeisten kymmenen vuoden aikana samppanjan kulutus on Suomessa moninkertaistunut.

Valviran tilastojen mukaan Suomessa samppanjan myynti on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana reilusti lähes nelinkertaiseksi.

– On totta, että samppanjaa juodaan enemmän kuin aikaisemmin. Silti suomalaiset juovat vain alle pullollisen samppanjaa vuodessa, mikä on todella vähän esimerkiksi meihin verrattuna, hymyilee ranskalainen brändikehitysjohtaja Agnès JonesG. H. Mumm -samppanjatalosta.

Ranskassa samppanja ja ylipäänsä viini ovat osa kulttuuria. Niitä juodaan sekä aterioilla että muuten vaan.

– Ainakaan itse en tarvitse erityistä syytä avatakseni samppanjapullon. Se on kohtuuhintaista luksusta: meillä ei ehkä ole varaa Porscheen, mutta voimme nauttia samppanjasta. Samppanjan mukana ostamme aina imagon, statusta, unelmia ja elämäntyyliä.

Suomalainen samppanjaharrastus alkanut virkeästi

Miltä suomalainen samppanjakulttuuri sitten näyttää ranskalaisesta näkökulmasta?

– Suomalaiset tykkäävät kokoontua yhteen ja kylmällä säällä lämmitellä saunan, tukevan ruoan ja snapsien voimin. Viinin suhteen Suomen ja Ranskan välillä on yksi selkeä ero: suomalaiset juovat usein mielellään makeampia ja puolikuivia viinejä, kun taas Ranskassa juodaan pääasiassa kuivia viinejä, Agnès Jones sanoo.

Samppanjakulttuuri on Suomessa vielä nuorta. Ranskassa samppanja on osa maan perinnettä, kun taas Suomessa on perinteisesti juotu väkevämpiä juomia. Nyt Suomessakin totutaan pikkuhiljaa avaamaan samppanjapullo ”muuten vaan”.

Suomen ensimmäisen Master of Wine -nimikkeen ansainneen, viiniasiantuntija Essi Avellanin mielestä samppanjaharrastus on alkanut Suomessa virkeästi, mikä on johtanut myös valikoiman paranemiseen.

– Minua ilahduttaa samppanjan siirtyminen yhä enenevissä määrin ruokapöytään. Samppanjan suosion kasvu näkyy myös siinä, että nyt järjestetään kokonaan samppanjaan keskittyviä tapahtumia samalla tavalla kuin viinitapahtumiakin, Avellan sanoo.

Oikea tarjoilu kuninkaiden juomalle

Samppanjan suosion kasvun myötä on tärkeää kiinnittää huomiota myös sen ”käyttöohjeisiin”. Samppanjan tarjoileminen ja juominen oikein eivät vaadi pikkusievää kikkailua, vaan parin perussäännön muistamista. Ravintolassa tarjoilu yleensä hoituu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta kotona siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Jo yli kaksi kolmasosaa samppanjasta juodaan muualla kuin ravintolassa.

– Samppanja on viinien kuningas ja kuninkaitten viini. Jos juot samppanjaa ”väärin”, menetät suuren osan sen taiasta ja aistielämyksestä, ja saisit hävetä! nauraa Agnes Jones G. H. Mummilta.

Jos samppanjaa tarjoillaan kotona, pulloa jäähdytetään muutaman tunnin ajan jääkaapissa – ei ikinä pakastimessa. Jäähdytyksen voi tehdä myös tyylillä laittamalla pullo samppanja-cooleriin, joka täytetään jäillä ja kylmällä vedellä. Siinä samppanja jäähtyy noin puolessa tunnissa. Oikea lämpötila on noin kahdeksan astetta.

Viiniasiantuntija Essi Avellan neuvoo panostamaan myös samppanjalasiin, jotta juoman ominaisuudet tulevat paremmin esille.

– Pienen huilumaisen lasin sijaan suosin itse suurempikokoista, tulppaaninmallista samppanjalasia tai laadukasta valkoviinilasia. Kun samppanjan kaataa lasiin varovasti valuttaen, se säilyttää kuplansa paremmin.

Samppanjan ja kuohuviinin myynti vuosina 2003 ja 2013:

Vuonna 2003 Suomessa myytiin 139 000 litraa samppanjaa (anniskelu 33 000 l ja vähittäismyynti 106 000 l)

Vuonna 2013 myytiin 497 000 litraa samppanjaa (anniskelu 150 000 l ja vähittäismyynti 346.000 l)

Vuonna 2003 Suomessa myytiin 2 225 000 litraa kuohuviiniä (anniskelu 287 000 l ja vähittäismyynti 2 270 000 l)

Vuonna 2013 myytiin 5 572 000 litraa kuohuviiniä (anniskelu 1 053 000 l ja vähittäismyynti 4 520 000 l)

Lähde: Valvira

Samppanja-asiantuntijan vinkit videolla, katso:

Video vuodelta 2010.

(MTV LIFESTYLE – DESKI)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot