Mainos
Mainos

Suomalaiset korvaavat perinneherkun valmistuotteella: "Osasimme odottaa menestystä"

Ruokakauppoihin ilmestynyt valmis munavoi käy päivä päivältä paremmin kaupaksi.

Munavoi on perinneherkkua, joka maistuu etenkin karjalanpiirakoiden päällä monessa kodissa. Tänä päivänä ruokakaupoissa myydään myös valmista munavoita, jonka myynti paranee koko ajan.

– Sen myynti lisääntyy koko ajan, Munax Oy:n toimitusjohtaja Janne Torikka kertoo.

"Kaikki tuntevat munavoin ja ovat syöneet sitä"

Kun valmis munavoi löysi tiensä suomalaisiin ruokakauppoihin ja se kävi kaupaksi, ei menestyksestä osattu olla ihmeissään. Syy tähän lienee se, että munavoi on monelle suomalaiselle tuttua herkkua, jota ei ehditä tehdä itse.

– Osasimme odottaa menestystä, kun kaikki tuntevat munavoin ja ovat syöneet sitä, Torikka toteaa.

Perinteinen munavoin ja karjalanpiirakan yhdistelmä on hyvin toimiva, mutta Torikka kannustaa maistelemaan munavoita myös esimerkiksi leivän päällä.

– Toivoisin, että suomalaiset opettelisivat hyödyntämään munavoita enemmänkin esimerkiksi ruisnappien kanssa, hän vinkkaa. 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme