Mainos
Mainos

Suomalaiskoulun ruokalista 1960-luvulta – näin paljon kouluruoka on muuttunut

Suomalaiskoulun ruokalista 1960-luvulta paljastaa, kuinka kouluruoka on tähän päivään mennessä muuttunut Suomessa merkittävästi.

Kouluruokaa pidetään Suomessa itsestäänselvyytenä – ja sitä onkin tarjoiltu Suomessa ensimmäistä kertaa jo vuonna 1856. Ote suomalaiskoulun ruokalistasta 1960-luvulta paljastaa, että vuosien saatossa kouluruoan monipuolisuuden suhteen on tapahtunut hyvin merkittäviä muutoksia.

Ensimmäinen kouluateria

Ensimmäinen kouluateria tarjoiltiin Opetushallituksen mukaan vuonna 1856 Hausjärvellä. Tämän jälkeen alkoi pitkäjänteinen työ sen eteen, että pienet ja vähän suuremmatkin suomalaiset koululaiset saisivat koulupäivänsä aikana lämpimän aterian eteensä.

Koulukeittiöyhdistys

Vuonna 1905 perustettiin valtakunnallinen Koulukeittiöyhdistys, jonka tarkoituksena oli parantaa oppilaiden ravitsemista Suomessa. Tuolloin suunnitelmissa oli vahvasti mukana myös pöytätapojen opettaminen. Jo 1910-luvulla Helsingin kansakoulujen vähävaraisista perheistä tulleille oppilaille tarjottiin lämmin, ilmainen kouluateria.

Myös Lahteen perustettiin vuonna 1906 Koulukeittolayhdistys, joka oli kaupungin oma. Lahdessa tarjoiltu ateria oli köyhille maksuttomia ja varakkaille se maksoi 5–10 penniä aterialta.

Laki maksuttoman kouluruoan tarjoamisesta

Vuonna 1943 maksuttoman kouluruoan puolustamiseksi asetettiin oma lakinsa. Oli tarkoitus, että viiden vuoden aikana kansakoululaisten oli saatava koulupäivinä ilmainen ateria. Laki maksuttoman kouluruoan tarjoamisesta velvoitti kunnat antamaan kansakoulun oppilaille täysinä työpäivinä maksuttoman aterian. Lain mukaan kansakoulun oppilas oli velvollinen koulun työajan ulkopuolella tekemään kohtuulliseksi katsottavan määrän työtä ruokatarvikkeiden kasvattamiseksi ja keräämiseksi koulukeittolaa varten.

Vuonna 1957 kansakoululaki määräsi, että kaikkien koululaisten sekä kansakoulussa, kansalaiskoulussa että kunnallisessa keskikoulussa oli saatava riittävä ateria jokaisena koulupäivänä.

Vuonna 1983 laki toi myös lukioiden kouluruokailun maksuttomaksi. Lain mukaan lukion on järjestettävä oppilailleen jokaisena työpäivänä riittävä maksuton ateria

Tältä näytti koulun ruokalista vuonna 1960 

Maanantai
Vitapuuro (veteen)
Margariinia 5 g
Ruisleipää 20 g
Maitoa 3 dl
Juustoa 20 g

Tiistai
Kaalikeitto
Margariinia 5 g
Ruisleipää 20 g
Maitoa 3 dl

Keskiviikko
Jukolavehnä/puolukkapuuro
Margariinia 5 g
Ruisleipää 20 g
Maitoa 3 dl
Juustoa 20 g

Torstai
Tiistaikeitto
Margariinia 5 g
Ruisleipää 20 g
Maitoa 3 dl

Perjantai 
Herkkupuuro/ruispuuro
Grahansämpylä 50 g
Margariinia 5 g
Maitoa 3 dl
Maksamakkaraa 20 g 

Lauantai
Pinaattikeitto
Ruisleipää 20g
Margariinia 5 g
Maitoa 3 dl
Juustoa 20 g 

Lähde: Opetushallitus: Kouluruokailu Suomessa 60 vuotta, Tarinoita ja muistoja kouluruokailusta vuonna 2008

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme