Mainos

Suomalaisten opiskelijaruokien klassikot: Milloin söit viimeksi nuudeleita ja tonnikalaa?

Aika moni ensimmäistä kertaa omilleen muuttanut suomalaisnuori on joskus kokeillut tätä klassikkoruokaa. Milloin sinä söit viimeksi nuudeleita ja tonnikalaa?

Paketillinen keitettyjä pikanuudeleita maustepussin kera ja päälle purkillinen tonnikalaa – maustekastikkeessa tai vedessä. Tässäpä arkiruoka, joka on erityisen tuttu ainakin monelle opiskelijanuorelle. Yksinkertaisimmillaan tämä aterialuomus on sisältänyt pelkästään nuudeleita ja tonnikalaa, mutta monet ovat myös tuunanneet hittireseptiä.

– Muistan, kun alle parikymppisenä ensimmäisessä kämpässäni yritin keksiä variaatioita tonnikala-nuudeleille. Välillä maustoin annoksen ketsupilla, joskus pröystäilin ja ostin tonnikalan valmiissa maustekastikkeessa. Mukavaa vaihtelua sai myös, kun osti aina hieman erilaisesti maustettuja nuudeleita, Makuja.fi:n lukija muistelee.

Nuudeleiden ja tonnikalan suosio selittyy aterian helppoudella: ei tarvitse olla kummoinenkaan kokki, että osaa keittää nuudelit vedessä ja avata tonnikalapurkin. Varsinaiseksi halpisruoaksi ei tätä ateriaa voi enää kutsua, sillä tonnikalapurkit ovat hinnoissaan.

Suomalaisten opiskelijaruokien klassikot

Millaisia muita gourmetherkkuja opiskelijoiden keittiöissä on loihdittu? Ainakin nämä ateriat ovat monelle nykyiselle ja entiselle suomalaisnuorelle tuttuja:

- Nakit ja ranskalaiset uunissa

- Makaronimössö (jauhelihaa ja makaronia, ehkä sipulia)

- Roiskeläppäpizza

- Tonnikala-makaroni

- Makaronia, currymaustetta ja ketsuppia

- Pastaa ja pestoa

- Pinaattikeitto pakasteesta

***

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.