Mainos
Mainos

Suomalaisten suosikkilihan kulutus kääntyi laskuun

Suomalaisten sianlihan kulutus kääntyi viime vuonna laskuun. Silti aiempaa useampi suomalainen syö lihaa lähes päivittäin. 

Lihatiedotuksen teettämän tutkimuksen mukaan noin 95 prosenttia suomalaisista syö lihaa jossain muodossa. Lihankulutuksen kokonaismäärä on pysynyt viime vuosina samoissa lukemissa. 

Aiempaa useampi syö lihaa päivittäin

Lihan syöntikertojen määrässä on viime vuosina tapahtunut muutoksia. Aiempaa useampi suomalainen syö lihaa päivittäin. Jopa 80 prosenttia suomalaisista syö lihaa vähintään useamman kerran viikossa. 

Suurin lihaa päivittäin syövien joukko löytyy 25–34-vuotiaiden ikäryhmästä, josta lähes puolet valitsee lautaselleen lihaa lähes päivittäin. Lihan käyttöä puoltaviksi seikoiksi mainittiin sen hyvä ravintosisältö, proteiini, maku ja tottumus.

Täysin lihatonta ruokavaliota suosii puolestaan viisi prosenttia suomalaisista, reilu prosenttiyksikkö enemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin lihaa syömättömien osuus löytyy myös 25–34-vuotiaista. Heidstä noin 10 prosenttia ei syö lainkaan lihaa. Yleisimmiksi syiksi lihattomaan ruokavalioon mainitaan eettiset, ekologiset ja terveydelliset syyt.

Karitsan lihan suosio kasvussa

Lihalajien kulutuksessa on tapahtunut muutoksia, vaikka kokonaiskulutus on säilynyt ennallaan. Eniten kulutusta kasvatti karitsan liha, jonka kulutus kasvoi kuusi prosenttia edellisvuodesta. Puolestaan sianlihan kulutus laski 2,5 prosenttia.

Luullista lihaa syötiin Suomessa viime vuonna kaiken kaikkiaan 74,6 kiloa henkeä kohden. Sianliha on silti edelleen suomalaisten suosikkiliha. Sitä kulutettiin lähes 35 kiloa henkeä kohden. Naudan- ja broilerin lihan kulutus oli lähes 18 kiloa. 

Lähde: Lihatiedotus

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme