Mainos
Mainos

Suomalaisten uusi sesonkiherkku – tämä raaka-aine on nyt parhaimmillaan

Sadonkorjuun aikaan kaupat täyttyvät kotimaisista herkuista. Tämän hetken monikäyttöisimpiä sesonkiherkkuja ovat kaalit.

Suomalaisten suosikeiksi ovat nousseet viime aikoina varsinkin erilaiset kaalit, joita on erityisen trendikästä paahtaa. Kaalien lisäksi pinnalla ovat sesongin juurekset, kuten maa-artisokka, punajuuri sekä suosiotaan kasvattava juuriselleri.

Syksy on kotimaisten raaka-aineiden juhlaa

Syksy on kotimaisten raaka-aineiden kulta-aikaa ja tämä näkyy muun muassa kasvisten, juuresten ja marjojen laajana kattauksena ruokakaupoissa. Syksyllä on myös erityisen helppo suosia juuri suomalaisia raaka-aineita niiden hyvän saatavuuden vuoksi.

– Syyssesonki on käynnissä nyt. Kauden suosikeissa lehtikaali pitää edelleen pintansa, mutta sen rinnalle kuluttajien lempiraaka-aineiksi ovat nousseet myös muut kaalilajit, joiden paahtamisesta tai grillaamisesta tuli tänä kesänä hitti. Ylipäätään kasvisten paahtaminen sekä kaikenalainen ruoan savustaminen olivat oikea ilmiö, kotitalousopettaja Leena Korkalainen Keskon päivittäistavarakaupasta kertoo.

Juuresosastolta kotikeittiöihin tiensä löytävät tällä hetkellä erityisesti maa-artisokka, palsternakka, punajuuri sekä yhä suositumpi juuriselleri. Punajuurelle on löydetty uusia käyttötapoja, sillä sitä on alettu hyödyntää entistä enemmän myös esimerkiksi leivonnassa.

Kasvikset korostuvat myös ruokatrendeissä

Ruokatrendeissä painottuvat tällä hetkellä Korkalaisen mukaan samaan aikaan sekä terveellisyys että nautiskelu. Tämän lisäksi tietoisuus ruokaan liittyvien valintojen merkityksestä on kasvanut.

– Esimerkiksi kasvis- ja vegaaniruoan suosio on havaintojemme mukaan nousussa. Suomalaiset ovat myös yhä tiedostavampi kuluttajia ruoan määrän suhteen: ruoan hävikkiä pyritään pienentämään, hän kertoo.

Lähde: Suomalaisen Työn liitto

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme