Mainos
Mainos

Suomalaisten vanhat kikat: Persilja potenssirohtona

Suomalaisessa kansanperinteessä yrttejä ja kasveja käytettiin lukuisten vaivojen ja tautien parantamiseen.

1. Ruohosipuli

Ruohosipulia on käytetty kansanlääkinnässä yskän, keripukin, hengenahdistuksen ja haavojen hoitoon.

2. Ahomansikka

Mansikan uskottiin auttavan ummetuksen ja ripulin hoitoon. Molemmat olivat yleisiä vaivoja pari sataa vuotta sitten Suomessa, pääasiassa likaisen juomaveden ja epäterveellisen ruokavalion takia.

3. Piparjuuri

Piparjuuressa on paljon c-vitamiinia ja se tappaa bakteereita tehokkaasti. Sitä käytettiin muhennettuna ampiaisenpistojen hoitamiseen ja sisäisesti nautittuna kiihottamaan virtsaneritystä ja helpottamaan keuhkotauteja. Sitä suositeltiin myös ientulehduksen hoitoon ja hiustenkasvattamiseen.

4. Siankärsämö

Siankärsämön antibakteeristen lehtien avulla parannettiin teräaseista saatuja isompia haavoja ja rupia.

5. Voikukka

Voikukasta keitettiin vahvaa mehua, jota juotiin useita kertoja päivässä keltatautiin, vatsan turvotukseen, alakuloisuuden ehkäisemiseksi ja ihottumiin.

6. Väinönputki

Väinönputkea on sekä Suomessa että Yhdysvalloissa käytetty tupakasta vieroittamiseen. Kuivattua väinönputkea laitettiin poskeen mälliksi. Sitä on myös käytetty kuukautisvaivojen hoitoon.

7. Persilja

Persiljavedellä on yritetty häivyttää maksaläiskiä ja kesakoita. Sitä myös pidettiin pitkään hyvänä potenssirohtona.

Keskiajalla persilja oli lähes yksinomaan lääkekäytössä. Sillä on yritetty parantaa myös kaljupäisyyttä ja keripukkia, mutta tarina ei kerro, kuinka toivottuja lopputulokset olivat.

8. Koiruoho

Koiruohosta oli vanhojen uskomusten mukaan monenmoisen vaivan ja ongelman auttajaksi. Kimppu koiruohoa sängyn vieressä ehkäisi painajaisia ja unettomuutta. Sitä myös käytettiin vaatteissa estämään koin tuhot. Sitä lisättiin viinaan tai kahviin parantamaan vatsavaivoja. Liikaa nautittuna koiruoho on myrkyllinen elimistölle.

9. Humala

Jo esi-isämme käyttivät humalaköynnöstä unettomuuden hoidossa. Humalan rauhoittava vaikutus tunnetaan nykyään laajasti, ja sitä käytetään unettomuuden lisäksi myös stressitilojen ja jännityksen lieventämiseksi.

(MTV LIFESTYLE)

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot