Mainos
Mainos

Suomelle valitaan kansallisruoka – mikä herkku ansaitsee tunnustuksen?

Suomelle aiotaan valita ikioma kansallisruoka, jota kuka tahansa pääsee ehdottamaan. ELO-säätiö ja MTK haluavat kansallisruokaäänestyksellä lisätä keskustelua suomalaisesta ruoasta. 

Projektin toteuttajina ovat ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ja Maataloustuottajien keskusliitto MTK. Hankkeen suunnittelussa on ollut mukana kymmeniä ruoka-alan ympärillä toimivia järjestöjä. 

Suomen kansallisruoan valintaan tähtäävän äänestyksen ensimmäisessä vaiheessa kerätään ehdotuksia kansallisruoaksi. Näistä ehdotuksista raati valitsee kaksitoista finalistia. Näiden joukosta valitaan äänestyksellä vuoden 2017 alussa julkistettava kansallisruoka. 

Suomalainen ruokakulttuuri on täynnä aarteita. Suomi on ollut erilaisten alueellisten vaikutteiden sulatusuuni, jossa monet idästä ja lännestä tulleet vaikutteet on vuosisatojen aikana muokattu omaan maahan ja suuhun sopiviksi. 

Kansallisruokaraati valitsee lopulliset finalistiherkut

Järjestöjen yhteistyössä kokoama kansallisruokaraati koostuu suomalaisen ruokakulttuurin asiantuntijoista.  Raadin tehtävänä on varmistaa, että valittavat finalistit  edustavat monipuolisesti suomalaista ruokakulttuuria tarinoiltaan, raaka-aineiltaan ja valmistustavoiltaan.

Raatiin kuuluvat Ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen, Maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja Maija Silvennoinen, Satokausikalenterin perustaja Samuli Karjula, Marttojen toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä, Finnjävel-ravintoloitsija Henri Alén, ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä, historioitsija ja kirjailija Lasse Lehtinen, Svenska Litteratursälskapetin arkistonhoitaja Yrsa Lindqvist, Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Kim Palhus, Mondo-lehden päätoimittaja Kati Kelola sekä MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi ja ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki.  

Suolaista tai makeaa suosikkiaan voi ehdottaa Suomen kansallisruoaksi 21.6.–30.9.2016 välisenä aikana www.elo-saatio.fi/kansallisruoka -verkkosivuilla. Kansallisruokaraati valitsee ehdotuksista kaksitoista finalistia, joista valitaan 3.10.–6.12.2016 järjestettävällä kansanäänestyksellä Suomen kansallisruoka. Äänestyksen tulos julkistetaan tammikuussa 2017. 

Lähde: ELO-säätiö, MTK

Päivitys 22.6.2016 klo 8:00: Artikkeliin vaihdettu äänestyksen nettiosoite.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme