Mainos
Mainos

Suomessa voi syödä jopa raakana: Kananmunien kulutus on korkeimmillaan

Monikäyttöiset kananmunat ovat turvallisia suomalaisia terveysherkkuja, joilla voisi olla vientipotentiaalia.

Kananmunat maistuvat Suomessa tällä hetkellä hyvin: Kananmunien kulutus on korkeimmillaan 21 vuoteen ja viime vuonna munia kului henkeä kohti yli 12 kiloa, kertoo Hyvää Suomesta. Määrä on kuitenkin EU-maiden keskitason alapuolella.

Kaikki Suomessa myytävät munat ovat kotimaisia, ja turvallisia nauttia, sillä tiukkoja turvallisuusstandardeja noudatetaan. Suomalalaiset munat ovat täysin salmonellavapaita, mikä on poikkeuksellista EU:n tasolla: monissa maissa valvotaan vain kolmea tai neljää erilaista salmonellatyyppiä.

Kotimaisten munien salmonellattomuutta ylläpidetään kansallisen salmonellavalvontaohjelman avulla, johon osallistuu koko munan tuotantoketju rehuteollisuudesta tiloille ja edelleen pakkaamoon ja kaupan hyllylle. Munia on turvallista käyttää Suomessa jopa raakana, ja näin ei tosiaan ole kaikkialla!

Suomessa on yhteensä noin 3,8 miljoonaa kanaa lähes 320 kananmunia tuottavalla tilalla. Munia kanat munivat vuodessa yhteensä lähes 73 miljoonaa kiloa. Suomessa tuotantoa tehdään neljällä eri EU:n hyväksymällä tuotantotavalla. Kananmunista reilu 60 prosenttia tuotettiin virikehäkkikanaloissa, yli 30 prosenttia lattia- ja ulkokanaloissa sekä viisi prosenttia luomukanaloissa.

Suomessa munia kannattaakin syödä, sillä Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Hanna Haminan mukaan suomalaiset kanat ovat erittäin terveitä. Munatuotannossa oleville kanoille ei Suomessa esimerkiksi anneta antibiootteja, jotta muniin ei jäisi jäämiä lääkkeistä. Rokotus- ja lääkintätarve Suomessa on muutenkin hyvin vähäistä.

Dava Foodsin toimitusjohtaja Miska Kuusela jopa uskoo, että suomalaisilla munilla ja munajalosteilla olisi vientipotentiaalia, sillä salmonellaton ja turvallinen kananmuna on uniikki tuote. Kuuselan mukaan markkinointiin tulisi panostaa.

Kolesterolia ei tarvitse pelätä

Kananmunien on todettu olevan todellinen terveystuote! Munat sisältävät runsaasti hyvälaatuista proteiinia, josta saa kaikki yhdeksän tärkeää aminohappoa, joita ihmiskeho ei pysty itse tuottamaan.

Kananmunissa olevien ravintoaineiden lista on pitkä, mutta munista saa esimerkiksi paljon D-vitamiinia, A-vitamiinia, B12-vitamiinia, riboflaviinia ja seleeniä sekä kalsiumia.

 

Kananmunan terveyshyödyistä puhuttaessa kolesteroli on aina ollut keskustelun keskipisteessä. Kananmunan keltuaisessa on noin 1260 milligrammaa kolesterolia ja joka kolmannella suomalaisella on todettu genotyyppi, joka nostaa herkästi veren kolesterolitasoa, jos noudattaa kolesterolipitoista ruokavaliota. Kannattaako munia siis syödä?

Munassa on vähän tyydyttyneitä rasvahappoja, joka on pahempi nostamaan veren kolesterolitasoja. Lisäksi tutkimukset puhuvat munan terveysvaikutuksien puolesta: Itä-Suomen yliopiston tutkimusten mukaan muna päivässä -ruokavalio ei nostanut sydäntautien riskiä.

Runsaan munansyönnin todettiin Itä-Suomen yliopiston tutkimuksissa kaksi vuotta sitten voivan vähentää 2-tyypin diabeteksen riskiä. Alkuvuonna julkaistun tutkimuksen mukaan kananmuna ei lisännyt muistisairauksien riskiä.

Älytöntä määrää munia ei silti suositella syömään, sillä runsaan munien syönnin pidempiaikaisia vaikutuksia ei olla tutkittu. Lyhytaikaisissa kokeellisissa tutkimuksissa suuret määrät, kuten kolme munaa päivässä, eivät ole kuitenkaan haitanneet.

Lähteet: Hyvää Suomesta, HS, CNN

***

Miten erotat kypsän ja raa'an kananmunan? Kokeile pyörityskikkaa!


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme