Mainos
Mainos

Suosio kasvanut räjähdysmäisesti: Arvaatko suomalaisten ylivoimaisen suosikkiyrtin?

Suomessa vietetään tällä viikolla yrttiviikkoa. Tuoreyrtit ovat vuosien saatossa vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisessa ruoanlaitossa.

Järvikylän mukaan yrttien suosioon vaikuttavat maailmalta Suomeen rantautuvat ruokatrendit, mutta tuoreyrttejä käytetään yhä enenevässä määrin myös tuomaan uutta potkua kotimaisiin klassikkoannoksiin.

Basilika myydyin, korianterin suosio huimassa kasvussa

Tuoreyrttien suosion kasvu näkyy hyvin esimerkiksi korianterin myyntiluvuissa: Järvikylän korianterin myynti on miltei viisinkertaistunut vajaassa kymmenessä vuodessa. Basilika johtaa kuitenkin suvereenisti myyntitilastoja, ja viime vuonna Suomessa myytiinkin yli 2,1 miljoonaa ruukkua Järvikylän basilikaa.

Basilika yhä suvereeni suosikki

Basilika on ollut suomalaisten selkeä suosikkiyrtti jo yli kymmenen vuotta, ja se johtaa Järvikylän myyntitilastoja. Vuonna 2016 Suomessa myytiin reilut 2,1 miljoonaa Järvikylän basilikakasvia. Määrä on miltei kolmasosa Järvikylän yrttien kokonaismyynnistä.

Yrtit ovat vakiinnuttaneet asemansa suomalaiskeittiöissä verrattain nopeasti, sillä vielä vuonna 1998 Järvikylässä tuotettiin 14 000 yrttiruukkua, ja vuonna 2016 niitä tuotettiin miltei 6,5 miljoonaa. Kolmekymmenvuotisjuhlaansa tänä vuonna viettävä yritys on ollut mukana vaikuttamassa suomalaisten yrttien kulutukseen ja kotimaassa saatavilla olevaan yrttivalikoimaan.

Yrttien myynnin odotetaan kiihtyvän entisestään

– Suomalaiset ovat todella ottaneet tuoreyrtit omakseen. Suosituimpien yrttien kymmenen kärki on pysynyt kymmenen vuotta suurin piirtein samanlaisena, mutta volyymit ovat muuttuneet valtavasti. Suomalaiset arvostavat puhdasta ja terveellistä ruokaa nyt enemmän kuin koskaan, ja trendin odotetaan vielä voimistuvan, kertoo Järvikylän toimitusjohtaja Jukka Pehkonen.

Esimerkiksi minttu, rosmariini ja timjami ovat kasvattaneet suosiotaan tasaisesti. Korianterin valtava suosio taas selittyy etenkin uusilla, suomalaiset valloittaneilla kokkaustrendeillä. Vuonna 2016 myytiin 1,1 miljoonaa ruukkua Järvikylän korianteria, kun vuonna 2007 niitä myytiin noin 255 000 kappaletta.

Lähde: Järvikylä

 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme