Mainos
Mainos

Talouselämä: Suomalainen raakasuklaa valloittaa Amerikkaa – myyntiin luomukauppoihin

Goodion vegaanisia raakasuklaita valmistavan tehtaan kapasiteetti ei riitä tyydyttämään kasvanutta suklaanhimoa.

Herkullisuutta, terveellisyyttä ja ekologisuutta yhdistelevän Goodio-brändin raakasuklaat tulevat myyntiin luomukauppa Whole Foodsin yhdysvaltalaisissa myymälöissä, kertoo Talouselämä. Goodion suklaita on myyty mantereella jo aiemmin, mutta pitkälti brändin omin voimin.

Amerikkalaisille raakasuklaa tuntuu maistuvan. Goodion sopimus luomukaupan suunnannäyttäjän kanssa edellyttääkin toiminnan nostamista uudelle tasolle. Helsingin Suklaatehdas ei pysty valmistamaan riittävästi suklaata kasvavaan kysyntään vastatakseen, joten uusi tuotantolaitos perustetaan Helsingin Hakaniemeen.

Suomessa käsityönä suklaansa valmistava Goodio pyrkii prosessoimaan käyttämiään raaka-aineita mahdollisimman vähän niiden terveysvaikutusten säilyttämiseksi. Suklaassa on esimerkiksi entsyymejä ja antioksidantteja, jotka kärsivät kuumennuksesta.

***

Katsomo-video ei ole saatavilla


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme