Mainos
Mainos

Tämä on ylivoimaisesti suosituin joulukinkku

Kinkun asema suomalaisessa joulupöydässä on pysynyt vahvavana vuodesta toiseen.

Suomen Lihatiedotuksen mukaan kinkku kuuluu tänäkin vuonna suurimman osan suomalaisista joulupöytään: jopa 74 prosenttia suomalaisista syö kinkkua joulun aterioilla. Kinkun hankkivista talouksista 95 prosenttia aikoo ostaa kotimaisen kinkun. Määrä on kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.

Reiluun neljään prosenttiin talouksista ostetaan ulkomainen ja yhteen prosenttiin kotimainen ja ulkomainen kinkku. Tämä selviää Lihatiedotuksen teettämästä kyselystä, jonka Suomen Gallup Elintarviketieto toteutti 17.-18.11. 2012. Kyselyyn vastasi 1 244 yli 15 -vuotiasta suomalaista.

Lihatiedotuksen mukaan kinkkumarkkinat ovat vuosittain melko tasaiset ja kinkkuja kulutetaan 6-7 miljoonaa kiloa vuosittain. Vuonna 2011 joulukinkkuja syötiin noin 6,8 miljoonaa kiloa, josta tuontikinkkujen osuus oli viisi prosenttia.

Juhlakinkku on joulupöydän kunkku

Kinkkutyypeissä on kuitenkin tapahtunut runsaasti muutoksia vuosien aikana. Nyt ylivoimaisesti suosituimpia kinkkuja ovat juhlakinkut. Myös muut pienet kinkut ja kinkkurullat ovat vieneet tilaa perinteiseltä kinkulta, vaikka silläkin on edelleen oma vakaa kannattajakuntansa. Kiireisen joulua helpottavat kypsät kinkut ja kinkkurullat.

Toinen selkeä muutos kinkkukaupassa on tuoresuolattujen kinkkujen suosion kasvu.

– Voimme vastata vuodesta toiseen kasvavaan kysyntään rajallisesti, koska tuoresuolattuja kinkkuja valmistetaan vain tiettyinä päivinä sen säilyvyyden takia. Tuoresuolattujen kinkkujen valmistaminen aloitetaan joulukuun alussa ja niiden tekemistä jatketaan jouluviikolle saakka, Atria Suomen lihaliiketoiminnan johtaja Matti Perälä kertoo

Myös luomukinkkujen suosio on kasvanut viime vuosina, eikä tarjonta ole pystynyt vastaamaan täysin kysyntään. Luomukinkkujen ennakkotilaaminen on monin paikoin jo päättynyt ja monet liikkeet myyvät ei-oota. Luomukinkkujen suolauksessa ei käytetä fosfaatteja eikä muita lisäaineita

(MTV3)

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot