Mainos
Mainos

Tämä pilaa dieettisi hetkessä

Terveelliseksi luulemasi ruoat saattavatkin tehdä huimasti hallaa ruokavaliollesi, paljastaa asiantuntijoiden tekemä lista.

Tescon asiantuntijat kokosivat listan ruoista, joita pidetään terveellisinä, mutta jotka saattavatkin romuttaa painoaan pudottavien dieetin.

Listalta löytyvät esimerkiksi oliiviöljy, mehut, smoothiet.

– Voisi luulla, että hedelmä- tai vihannessmoothie on pullollaan vitamiineja ja kivennäisianeita, mutta ne ovat myös kuormattu sokerilla. Joissain on yhtä paljon sokeria kuin hiilihappojuomissa, kertoo Tescon ravintofysiologi Catherine Matthews.

Esimerkiksi Tescossa myynnissä olevassa mangosmoothiessa on huomattavasti enemmän sokeria kuin Coca-Colassa. Hedelmämehut puolestaan pilaavat dieetin hetkessä, sillä ne ovat Matthewsin mukaan nopein keino lisätä painoa. 300 millilitraa mehua menee kurkusta alas alle minuutissa ja kilokaloreita saa 150 – jopa enemmän kuin 330 millilitran Coca-Cola-tölkistä. The British Dietetic Association on jo pitkään varoittanut, että hedelmistä ja vihanneksista katoaa paljon ravintoaineita, kun niistä tehdään mehua.

Matthews lyttää myös terveellisen öljyn maineessa olevan oliiviöljyn. Hän huomauttaa, että teelusikallisessa oliiviöljyä on 50 kilokaloria.

Matthews kertoo myös, että vähärasvaiset jogurtit ja keksit ovat yleensä kaloripitoisempia kuin normaaliversiot, sillä sokerilla korvataan maun puutetta, kun rasva on poistettu. Kanan kilokalorit puolestaan voivat nousta kolminkertaisiksi, jos rintaleikkeeseen jättää nahan päälle ja kypsentää sen paistamalla.

Lähde: Daily Mail

(MTV3)

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot