Mainos
Mainos

Tanskalaislehti varoittaa: Klementiinit vaarallisia lapsille – näin kommentoi suomalaisasiantuntija

Tanskalaisuutispalvelu Søndagsavisen 24.11.2015 julkaiseman uutisen mukaan klementiinit ja muut sitrushedelmät voivat olla vaaraksi lapsen ja sikiön kehitykselle.

Taustalla on torjunta-aineena käytetyn organofosfaatin kiistellyt terveysvaikutukset. Organofosfaatit ovat hyönteismyrkkyjä, joita voidaan lehden mukaan kutsua myös hermomyrkyiksi.

Myrkyn vaikutukset eivät ole vielä täysin selvät

Søndagsavisen haastatteleman Environmental Medicinen dosentti Helle Raun Andersenin mukaan vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten myrkyt vaikuttavat terveyteen pitkällä aikavälillä.

Andersen nostaa esimerkiksi yhdysvaltalaisen tutkimuksen, jossa todettiin, että äitien altistuminen aineelle voi vaikuttaa lapsen kehitykseen.

– Organofosfaatit ovat haitallisia sikiölle ja pienelle lapselle, koska ne vaikuttavat keskushermostoon, Andersen kertoo.

Suomalaisilla ei ole hätää

Makuja.fi:n tavoitti Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kemikaalituotevalvonnan erikoistutkija Juha Laakson kommentoimaan asiaa suomalaisten näkökulmasta.

Aihetta 2010 tutkineen Laakson mukaan Evira ja tullilaboratorio organisoivat Suomessa valvontaa. Tullilaboratorio tekee kaikki mittaukset. Mitään huolta hänen mukaansa ei ole.

– Mielestäni ei tarvitse olla huolissaan, sillä näiden aineiden käyttöä on vähennetty tuntuvasti Euroopassa. Suomessa käytössä on enää yksi organofosfaatiryhmään kuuluva tehoaine. Mitä tulee kauempaa tuleviin hedelmiin, niihin sovelletaan tuontitoleransseja, jotka asettavat tiukat rajat, mitä aineita niissä saa olla. Tuontituotteita valvotaan erittäin tehokkaasti, Laakso sanoo.

– Aineiden käyttö EU-alueella perustuu ennakkohyväksyntään, eli siihen, että kunkin aineen käyttöön liittyvät riskit arvioidaan, ennen kuin sitä saa käyttää kasvinsuojeluaineena. Organofosfaattien turvallisuutta ja riskejä on selvitetty perusteellisesti sekä avoimen kirjallisuuden että viranomaisille toimitettujen selvitysten pohjalta.

Peseminen tai kuoriminen ei välttämättä auta

Laakso antaa aiheeseen liittyen myös yhden vinkin.

– Kannattaa suosia eurooppalaisia tuotteita. Täällä on maailman tiukin lainsäädäntö tässä suhteessa.

Peseminen ja kuoriminen ei välttämättä Laakson mukaan auta aineiden poistamiseen. Jos sitrushedelmiä tuodaan kaukaa ja ne on käsitelty haitallisilla aineilla, aineet ovat ehtineet jo siirtyä itse hedelmälihaan. 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme