Mainos
Mainos

Täydellinen kastike grillipihville – tätä kannattaa kokeilla!

Sivumaku-ruokablogissa Jani Kinnunen suosittelee chimichurri-kastikkeen valmistamista grillipihvin seuraksi. Raikas kastike on herkullisen makunsa ohella värikäs näky kesäisessä ruokapöydässä.

– Tajusin juuri, etten ole tänä kesänä grillannut vielä kertaakaan naudanlihaa, mikä tarkoittaa käytännössä meillä entrecôtea, Kinnunen kirjoittaa.

– Höysteeksi löytyi chimichurri-ohje Kira Weckmanin ja miehensä Michel Garzónin kirjasta Latinomakuja, oli lihaisa ilottelu valmiina starttaamaan, Kinnunen jatkaa.

Chimichurri-kastike

1/2 dl rypsiöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
4 rkl lager-olutta
1/2 sitruunan mehu
1 pieni sipuli tai 1/2 dl kevätsipulia, hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi, hienonnettuna
pieni pala punaista paprikaa, hienonnettuna
tuoretta punaista chiliä maun mukaan, hienonnettuna
1 dl lehtipersiljaa, hienonnettuna
sokeria
suolaa
mustapippuria

Sekoita ainekset keskenään ja säädä chilillä, sokerilla, suolalla ja pippurilla mieleiseksi.

Käy lukemassa Sivumaku-blogista täältä, mitä eri sisälämpötilat kertovat pihvin kypsyydestä!


Lähteet: Sivumaku, Kira Weckman ja Michel Garzón: Latinomakuja – Latin Flavours (Docendo 2015)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme