Mainos
Mainos

Tee itse mantelimaitoa – helppo ohje smoothien pohjaksi!

Mantelimaitoa on vaivatonta tehdä itse ja maku on verraton.

Itse tehty mantelimaito maistuu ihanan kermaiselta ja pehmeältä. Se sopii mahtavasti esimerkiksi smoothien pohjaksi tai korvaamaan maidon tai veden aamupuuroa keittäessä. Itse tehtyä mantelimaitoa ei ole prosessoitu minuuttiakaan, ja se ei varmasti sisällä yhtään ylimääräistä sokeria tai lisäaineita.

Huono puoli itse kokatussa mantelimaidossa on, että se säilyy jääkaapissa vain noin kaksi vuorokautta. Huolehdi siis, että teet sopivan pieniä kerta-annoksia maitoa kerrallaan. Mantelimaidon tekeminen on onneksi suurimmaksi osaksi passiivista ruoanlaittoa, joten tähän ruokaniksiin ei kulu aikaa tai vaivaa. Jos maitoa tuleekin reippaampi satsi, voit pakastaa ylijäävän maidon ja käyttää myöhemmin.

Tarvikkeet

Tarvitset mantelimaidon tekemiseen jonkinlaisia säilytysastioita (puhdistetut lasipurkit toimivat hyvin), siivilän, blenderin ja jonkin tiiviin kankaan juoman siivilöintiin (esimerkiksi kuiva ja puhdas kariteliina).

Aineet

2,5 dl manteleita

5 dl vettä

(Makeuttamiseen halutessaan hunajaa, ruskeaa sokeria tai vaikka vaahterasiirappia)

Ohje

Laita mantelin kulhoon ja peitä vedellä. Aseta kulho jääkaappiin 1-2 vuorokaudeksi. Mitä pidempään liotat manteleita, sitä kermaisempaa mantelimaitoa saat tehtyä. Mantelit imevät vettä ja pullistuvat liotessaan, joten älä täytä kulhoa ääriään myöten täyteen.

Ota mantelit esiin parin päivän kuluttua, kuivaa ne ja huuhtele runsaalla kylmällä vedellä. kokeile puristaa mantelia sormiesi välissä: sen pitäisi litistyä sormiesi välissä hieman puristaessasi sitä.

Laita mantelit tehosekoittimeen ja kaada päälle 5 desilitraa vettä. Sekoita täydellä teholla parin minuutin ajan. Pysäytä sekoitin, ravistele ja sekoita uudestaan. Pähkinöiden kuuluisi murskaantua hienoksi seokseksi, ja veden muuttua valkoiseksi ja läpikuultavaksi maidoksi.

Peitä siivilä kariteliinalla ja siivilöi maitomainen juoma haluamaasi säiliöön. Lasinen pullo tai puhdas hillopurkki käyvät hyvin.

Kokoa kariteliinan kulmat käsiisi niin, että pähkinäseos jää liinan sisään pussiin. Purista käsin pussia. Pähkinöistä irtoaa runsaasti mantelimaitoa mukaan säiliöön.

Lisää säiliöön haluamaasi makeuttajaa ja sekoita. Maista mantelimaitoa, ja lisää makeuttajaa enemmän, jos haluat. Säilö mantelimaito jääkaappiin, ja käytä kahden päivän sisällä valmistuksesta.

Reseptin lähde:Thekitchn.com

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme