Mainos
Mainos

Tee yksi muutos juomarutiineihisi – säästä jopa 500 euroa vuodessa

Moni ostaa säännöllisesti virvoitusjuomia, joihin saattaa kulua kuin huomaamatta jopa satoja euroja vuodessa. 

Makuja.fi laski, kuinka paljon rahaa voi kulua kuin huomaamatta virvoitusjuomiin, vaikka niitä ei joisikaan hurjia määriä.

Toisen matkaan tarttuu kaupasta makuvesi, kun toinen ostaa säännöllisestä Coca-Colaa lähikioskilta. Virvoitusjuomien ostaminen on monelle osa arkirutiineja – yllättävän kallis sellainen.

Tuhlaatko huomaamattasi virvoitusjuomiin?

Virvoitusjuomat maksavat tavallisimmin noin kaksi euroa puolen litran pullolta. Mikäli tällaisen kahden euron pullon ostaa vaikkapa viisi kertaa viikossa koko vuoden ajan, ovat virvoitusjuomien kokonaiskustannukset peräti 520 euroa vuodessa.

Jos noin kolme euroa euroa tölkkiä tai pulloa kohden maksavat energiajuomat ovat vielä limuja ja kivennäisvesiä enemmän omaan mieleen, saattaa omista juomatottumuksista kertyä entistä suurempi lasku. Mikäli noin kolme euroa maksavan energiajuomapullon tai tölkin ostaa viidesti viikossa, kuluu juomiin vuositasolla hurjat 780 euroa.


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme