Mainos
Mainos

Terveellinen herkku, jota suomalaiset syövät hälyttävän vähän – kymmenkertainen määrä olisi ihanteellinen

Tammikuun 2016 alussa tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun virallisiin suomalaisiin ravitsemussuosituksiin lisättiin ruokapyramidiin pähkinät ja siemenet. Mauste- ja kahvivalmistaja Meira tutki suomalaisten tietämystä uusitusta ravitsemussuosituksesta.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan laatiman ravitsemussuosituksen mukaan suomalaisten kannattaisi lisätä pähkinöitä ja siemeniä ruokavalioonsa. Niitä voi suosituksen mukaan nauttia ruokavaliossa 30 grammaa eli noin kaksi ruokalusikallista päivässä.

Meiran teettämästä tutkimuksesta selviää, että hieman alle puolet suomalaisista tuntee suositellun määrän. Naisille suositukset ovat tutumpia kuin miehille. Naisvastaajista 53 prosenttia tiesi, kuinka paljon pähkinöitä suositellaan syötävän päivittäin. Miesvastaajista osuus jää selvästi alle puoleen, 41 prosenttiin.

Mitä hyötyä pähkinöiden syönnistä on?

• Pähkinät ovat hyviä tyydyttymättömän rasvan lähteitä, minkä vuoksi pähkinät ja siemenet lisättiin virallisiin ravitsemussuosituksiin vuonna 2014.

• Monet pähkinät sisältävät vitamiineja ja kivennäisaineita.

• Pähkinät ovat luontaisesti kuidun lähteitä. Ravintokuitua runsaasti sisältävät esimerkiksi hasselpähkinä, manteli, pekaanipähkinä ja maapähkinä.

• Erityisen proteiinipitoisia pähkinöitä ovat esimerkiksi cashewpähkinä, manteli ja maapähkinä.

– Pähkinöiden kulutus on ollut reilussa kasvussa viime vuodet, mutta silti suomalaiset syövät pähkinöitä alle suositusten, vain noin 3 grammaa päivässä. Halusimme uudella tutkimuksella selvittää, mistä tämä johtuu, ja ovatko ihmiset ylipäätään tietoisia uusista suosituksista. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että tietoutta täytyy vielä lisätä. Esimerkiksi 62 prosenttia ei tiennyt suositusten sisältävän pähkinöitä ja siemeniä päivittäisessä ruokavaliossa, pohtii Meiran tuoteryhmäpäällikkö Johanna Martikainen.

Naiset innokkaampia pähkinöiden kuluttajia

Pähkinät ja siemenet lisättiin virallisiin suosituksiin niiden sisältämän runsaan tyydyttymättömän rasvan vuoksi. Tämän lisäksi pähkinöistä saa kuituja ja vitamiineja. Tästä huolimatta vain 27 prosenttia vastaajista kertoi lisänneensä pähkinöiden tai siementen käyttöä kuluneen puolen vuoden sisällä.

Käsittelemättömiä eli suolaamattomia, sokeroimattomia tai kuorruttamattomia pähkinöitä ja siemeniä ilmoittaa syövänsä päivittäin noin 10 prosenttia vastaajista. Viikoittain pähkinöitä ja siemeniä syö hieman useampi, 26 prosenttia. Alueelliset erot ovat suhteellisen pienet, tosin Etelä-Suomessa pähkinöiden ja siementen syöminen on hieman suositumpaa kuin muualla maassa.

Suurin ero näkyy sukupuolten välillä. Naiset ovat innokkaampia pähkinöiden ja siementen kuluttajia. Naisvastaajista 31 prosenttia ilmoittaa syövänsä pähkinöitä ja siemeniä viikoittain, miehistä vain 22 prosenttia.

Suomalaiset tuntevat erilaiset pähkinät verrattain hyvin. Tutuimpia suomalaisille ovat maapähkinät, hasselpähkinät ja cashewpähkinät.

– Pähkinät taipuvat helposti moneksi, kuten välipalaksi ja ruoanlaittoon. Tutkimuksen mukaan suurin osa vastaajista arvostaa eniten tuoretta makua ja terveellistä vaihtoehtoa eli sitä, että pähkinät ovat suolaamattomia ja maustamattomia, kertoo Martikainen.

Lähde: Meira

Pähkinöillä voi myös herkutella! Nappaa reseptivinkki videolta:

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme