Mainos
Mainos

Tiesitkö? 6 yllättävää käyttötapaa mikrolle

Mikroaaltouuni on monille se pölyttyvä kodinkone, jonka voimaa aliarvioidaan. Todellisuudessa mikro voi auttaa päivittäin erilaisissa ruokaan liittyvissä tilanteissa.

Mikroaaltouunin hyödyntäminen muussakin kuin vain ruoan lämmittämisessä säästää käyttäjältään kyyneleitä ja kolikoita.

1. Nopeuta taikinan kohotusta

Hiivataikina kohoaa yleensä yli tunnin huoneenlämmössä, mutta jos otat avuksesi mikroaaltouunin, on taikina vaivattavissa jo noin vartissa. Aseta mikroaaltouunin takaosaan muki, jossa on noin 2,5 dl vettä. Aseta taikina kannelliseen kippoon tai hyödynnä esimerkiksi elmukelmua. Laita kulho tämän jälkeen mikroaaltouunin keskelle.

Lämmitä taikinaa alimmalla lämpötilalla kolme minuuttia ja anna sen sitten puolestaan levätä mikrossa kolme minuuttia. Tämän jälkeen lämmitä taikinaa jälleen alimmalla lämpötilalla kolme minuuttia ja anna sitten levätä kuusi minuuttia mikrossa. Käsittelyn jälkeen taikina on kohonnut.

2. Vähemmän kyyneleitä

Lämmitä sipulia mikrossa noin 30 sekuntia ennen kuin ryhdyt pilkkomaan sitä. Huomaat takuulla, että kyyneleet eivät ole enää niin herkässä pilkkomisen aikana kuin normaalisti.

3. Makoisaa elämää

Fariinisokeri muuttuu usein kivenkovaksi, mutta mikroaaltouunin avustuksella siitä saa jälleen pehmeän ja helposti työstettävän. Jos tarvitset sokerin pehmeänä, laita se kulhossa mikroon ja aseta kulhon viereen lasillinen vettä. Mikron kosteus auttaa pehmentämään sokerin parissa minuutissa.

4. Kuivattuja yrttejä

Tuoreet yrtit saattavat joskus jäädä käyttämättä, mutta niistä saa nopeasti pitkäkestoisia kuivattuja yrttejä mikron avustuksella. Aseta yrtit lautaselle, jonka päälle laitat kostean talouspaperin. Lämmitä yrttejä 20 sekunnin pyräyksissä siihen asti kunnes yrtit ovat kuivuneet.

5. Auttaa pois tahmaisista tilanteista

Hunaja muuttaa muotoaan joskus juoksevasta hyvinkin kiinteäksi tahmaksi. Lämmitä hunajaa ilman kantta noin 30–40 sekunnin pyräyksissä mikroaaltouunissa tarpeen mukaan ja kiinteys muuttuu pian jälleen juoksevaksi. Varmista, että käyttämäsi kulhoa voi lämmittää mikrossa.

6. Nopeuttaa kuorintaa

Juuresten kuoriminen ei aina ole aivan helpoimmasta päästä, mutta tätäkin prosessia helpottaa 2–3 minuutin lämmitys mikroaaltouunissa. Tämän käsittelyn jälkeen niiden kuoriminen on huomattavasti helpompaa.

Lähde: Daily Meal

(MTV LIFESTYLE)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme