Mainos
Mainos

Tiukka linjanveto Yhdysvalloissa – alle 2-vuotiaille ei saisi syöttää lisättyä sokeria

2–18-vuotiaat lapset saisivat saada korkeintaan 6 teelusikallista lisättyä sokeria päivässä. Alle 2-vuotiaiden ei pitäisi syödä lisättyä sokeria lainkaan, suosittelee American Heart Associaton tuoreessa kannanotossaan.

Tutkijoiden mukaan 2–18-vuotiaat lapset saisivat juoda korkeintaan 2,37 desilitraa sokeroituja juomia viikossa.

– Vanhempien on ollut vaikea hahmottaa, minkä verran lapselle saisi antaa sokeria. Tämä kannanotto auttaa vanhempia ymmärtämään asiaa ja vaikuttaa lasten terveyteen, totesi ravitsemustutkija Miriam Vos.

– Runsaasti lisättyä sokeria sisältävä dieetti on yhteydessä painonnousuun, lihavuuteen, insuliiniresistenssiin, korkeaan kolesteroliin ja rasvamaksaan. Kuuden teelusikallisen maksimimäärä on terveellinen ja saavutettavissa oleva tavoite.

Suositus perustuu sataan aiemmin tehtyyn tutkimukseen.

Alle 2-vuotiaat eivät saisi syödä lisättyä sokeria lainkaan, sillä pikkulasten energiantarve on isompia lapsia pienempi. Pieneen energiantarpeeseen ei mahdu sokeria.


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme