Mainos
Mainos

"Todellista vientipotentiaalia" – tuleeko suomalaisesta maitoinnovaatiosta hitti maailmalla?

Suomalaisiin ruokakauppoihin tulee tällä viikolla myyntiin maitotuote, josta povataan menestystuotetta myös maailmalla.

Valio tuo tällä viikolla markkinoille patentoidulla menetelmällä valmistetun maitojuoman, joka ei pala pohjaan samaan tapaan kuin maito yleensä. Samanlaista ominaisuutta ei ole missään muussa maidossa tai maitojuomassa maailmassa.

Pohjaanpalamaton Kuohu-maito valmistetaan Valion patentoimalla menetelmällä. Patentoidun menetelmän myötä maidosta poistetaan heraproteiinia. Tästä syystä uudessa maitojuomassa on hieman tavallista maitoa vähemmän proteiinia.

– Tutkiessamme uutta heraproteiinien suodatusteknologiaa ajattelimme, että heran poistaminen maidosta saattaisi auttaa maidon palamisongelmaan - heraproteiinin lämpöherkkyys oli tunnettu tosiasia. Oletus osoittautui oikeaksi, Valion tuotekehityspäällikkö Tiina Hämäläinen kertoo.

Tavoitteena menestys maailmalla 

Valiolla on jo tehty töitä sen eteen, että pohjaanpalamaton Kiehu-maito – tai sen valmistusmenetelmä – saataisiin käyttöön myös muualla maailmassa. Valion mukaan Kölnissä järjestetyssä maailman suurimmassa ruokamessutapahtumassa heidän tuotteistaan oltiin kiinnostuneita.

– Uskomme, että ainutlaatuisella keksinnöllämme on todellista vientipotentiaalia. Kartoitamme parhaillaan Aasian ja Keski-Euroopan maiden kiinnostusta lisäarvomaidoillemme, johtaja Tuomas Salusjärvi Valiolta kertoo.



Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme