Mainos
Mainos

Tomi Björckin leivontavinkit: Ilahduta itse tehdyllä joululeivällä

Unohda jouluruuhkissa lahjalistojen kanssa kiirehtiminen. Itse tehdyt lahjat ilahduttavat paitsi saajaa, myös antajaa. Tomi Björckin mukaan joulupakettiin sopii niin perinteinen, mausteinen limppu kuin rapsakka, itse leivottu näkkileipä.

Huippukokki Tomi Björckin vinkki joululahjaksi on itse leivottu joululeipä.

– Vähän vaihtelua silleihin, pikkelöityihin lisukkeisiin ja sinappeihin, hän sanoo.

Björckin mielestä joulun perinneruokien kanssa sopii parhaiten tumman makea, siirappinen leipä, johon on lisätty esimerkiksi jyviä, pähkinöitä tai suurimoita.

Itse leivottu näkkileipä on joulupöydän uusi tähti

Muille aterioille tai vaikkapa yön naposteluhetkiin sopii Björckin mukaan ohut näkkileipä.

– Itse leivottu näkkileipä on maukas ja erilainen vaihtoehto valmiille voileipäkekseille. Sen päälle voi valita esimerkiksi silliä, smetanaa, mätiä tai erilaisia juustoja. Itse käytän näkkileivän teossa apuna pastakonetta, mutta taikinasta saa ohuen kaulimellakin.

– Näkkileivässä tärkeintä on maku ja rakenne, siinä pitää olla sopivasti puruvastusta, Björck kiteyttää.

Myslillä makua ja rakennetta joululimppuun

Uutta makua ja vaihtelua perinteiseen joululimppuun saa lisäämällä taikinaan leseitä, hiutaleita ja myslejä.

– Hedelmiä, pähkinöitä ja hiutaleita sisältävät myslit sopivat moderniin joululimppuun. Kuivatut hedelmät antavat makeutta, ja hiutaleiden sekä leseiden avulla leivän kuitupitoisuutta saadaan nostettua. Samalla ne sitovat kosteutta, jolloin leipä pysyy pitkään sopivan mehevänä ja tuoreen makuisena, vinkkaa tuotekehitysleipuri Tommi Lönnqvist Helsingin Myllystä.

Leipuri neuvoo myös valitsemaan joululeivän jauhot tarkkaan.

– Lopputulokseen vaikuttaa sopivien jauhojen valinta, sillä karkeusaste vaihtelee jauhoista riippuen. Etenkin vehnäleipää leivottaessa jauhoissa tulee olla hyvä sitko, jotta leivästä saadaan kuohkeaa ja pehmeää.

Paras leipä on leipojansa näköinen

Björck harmittelee sitä, että leivän leipomisesta on tehty liian vaikeaa. Sen yhteydessä puhutaan juuresta ja oikeasta kohotusajasta sekä rapean kuoren ja ilmavan sisuksen nikseistä. 

Joululeivän leipomisen kanssa ei kuitenkaan kannata olla liian vakava.

– Käytä rohkeasti eksoottisia mausteita, kuten fenkolia, kuminaa tai anista, ja tuo leipään makeutta rusinoilla ja siirapilla. Persoonallisen ja viimeistellyn ulkonäön luot lisäämällä joululeivän päälle piparkakkutaikinasta tehdyn tähden tai sydämen ennen paistamista, kertoo Lönnqvist.

Paras leipä on tekijänsä näköinen, ja ilahduttaa varmasti saajaa – vaikka sitten toisella puolella maapalloa, Aasiassa, jossa Björck perheineen lomailee joulunpyhät.

Leipurin kolme vinkkiä joululeivän leivontaan:

1. Lisää kuituja. Saat joululeipään vatsan rakastamaa kuitupitoisuutta leseillä ja hiutaleilla tai myslillä. Ne sitovat myös kosteutta, jolloin leipä pysyy pitkään tuoreen makuisena.

2. Ole kärsivällinen. Älä lisää taikinaan kerralla liikaa jauhoja. Muista vaivata taikina kunnolla ennen muotoilua ja kohottamista. Sämpylöiden kohdalla kannattaa myös unohtaa liiallinen muotoilu, sillä silloin taikinassa olevat ilmakuplat rikkoutuvat eikä sämpylöistä tule ilmavan kuohkeita. Tärkeää on myös antaa taikinan levätä vaivaamisen jälkeen, ja varata leivonnaisille riittävä nostatusaika ennen niiden paistamista.

3. Käytä luovuuttasi. Mehevät hedelmäleivät leivot helposti itse, kun liuotat kuivattuja aprikooseja, luumuja ja rusinoita vedessä yön yli ja lisäät ne seuraavana päivänä joululeipätaikinaan.

(Asiantuntija: Tuotekehitysleipuri Tommi Lönnqvist)

Myllärin jouluinen myslileipä

2 leipää

6 dl vettä

3 dl mysliä (esim. Myllärin Paratiisi Mysliä)

2 tl suolaa

4 rkl siirappia

50 g hiivaa tai 2 pussia kuivahiivaa

5 dl vehnäjauhoja (esim. Myllärin Leivontakarkeita Vehnäjauhoja)

4 dl sämpyläjauhoja (esim. Myllärin Sämpyläjauhoja)

½ dl rypsiöljyä

½ tl fenkolia

Koristeluun:

kaurahiutaleita

Sekoita myslit lämpimään veteen ja anna liota ½ -1. Lisää sen jälkeen joukkoon muut ainekset, öljy viimeiseksi. Alusta taikina käsin tai koneella. Peitä taikinakulho ja anna kohota vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja leikkaa vaivaa kahdeksi leiväksi. Peitä ja anna kohota hyvin. Sumuta leipien päälle vettä sumutepullolla ennen paistoa. Koristele leipien pinta kaurahiutaleilla. Paista 220 °C:ssa noin 25 minuuttia.

LUE MYÖS:

KATSO RESEPTI:  Joululimppu

Lähde: Helsingin Mylly

MTV LIFESTYLE

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme