Mainos
Mainos

Totuus aamupaloista: Nämä ruoat eivät pidä nälkää

Aamiaista pidetään päivän tärkeimpänä ateriana. Poimi asiantuntijan vinkit ja välty jatkossa herkuttelemasta liian kevyesti aamutuimaan.

Ravitsemuksen asiantuntija Elisabetta Politi listasi aamupalat, jotka eivät riitä pitämään nälkää lounaaseen saakka.

Täysjyvämurot

Vaikka täysjyvämurot, hedelmät ja rasvaton maito ovat yhdistelmänä proteiini- ja kuitupitoisuutensa vuoksi ravintoarvojen puolesta terveellinen, on todennäköistä, että tämä aamupala ei pidä nälkää juuri lainkaan. Kilokaloreita täysjyvämuroannoksessa ei ole juuri lainkaan, ja sitä kannattaakin täydentää esimerkiksi jogurtilla ja pähkinöillä, mikäli murot ovat aamiaisella mieleen.

Vohvelit ja siirappi

Vohveleiden ja siirapin kaltaisten makeiden aamupalaherkkujen nauttiminen voi olla joskus juhlaa, mutta on turha odottaa, että vastaavankaltainen sokeripommi pitää nälän pitkään loitolla. Sokeripommit mihin tahansa aikaan päivästä nostavat verensokeria hetkellisesti hurjasti, mutta eivät auta selviämään lounaaseen saakka ilman huutavaa nälkää. Käyttämällä vohveleiden valmistamisessa täysjyväjauhoja ja täydentämällä annoksen esimerkiksi pähkinöillä.

Jogurtti ja banaani

Moni syö aamuisin jogurttia ja saattaa täydentää annoksen banaanilla. Ravintoarvot ovat tässä aamupalassa kohdallaan, mutta aamupala on aivan liian kevyt pitämään nälkää pitkään.

Kokojyväleipä ja marmeladi

Etenkin hotelleissa aamiaisella on usein tarjolla kokojyväpaahtoleipää ja marmeladia. Tämä yhdistelmä ei kuitenkaan sisällä aamiaiselta vaadittavaa määrää proteiinia tai terveellisiä rasvoja pitääkseen nälän loitolla riittävän pitkään. Marmeladin vaihtaminen esimerkiksi avokadoon pitää nälän loitolla pidempään.

MTV LIFESTYLE

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme