Mainos
Mainos

Tutkimus: hiilihydraattien vältteleminen ei edistä laihtumista

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan painonpudotuksessa olennaista on vain päivittäin nautittu kalorimäärä, eikä se missä muodossa kalorit nautitaan. American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin että rasvan, hiilihydraattien ja proteiinien välttämisellä ei ole oleellista yhteyttä painonpudotukseen.

Joidenkin aiempien tutkimusten mukaan vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattaminen olisi tehokasta laihtumisen kannalta. Tutkijat ovat olleet vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutuksista kuitenkin eri mieltä. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan painonpudotuksessa oleellista on tiettyjen ruoka-aineiden välttämisen sijaan päivittäin nautittu kalorimäärä sekä itsekuri ruokavalion ja nautittujen ruokamäärien suhteen.

Tutkimuksessa seurattiin satoja ylipainoisia ihmisiä. Tutkimukseen osallistuneet ihmiset jaettiin neljään ryhmään, joissa syötiin proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja eri suhteissa. Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden päivittäisestä kalorimäärästä vähennettiin 750 kaloria ja dieettien vaikutuksia vertailtiin puolen vuoden ja kahden vuoden välein.Tutkimustuloksissa ei löydetty suuria eroja eri ruoka-aineita syöneiden koehenkilöiden painonpudotuksessa.

Tutkijoiden mukaan tiettyjen ruokien välttämisen sijaan tehokkain keino laihduttaa onkin pienentää päivittäistä kalorimäärää ja valita itselleen ruokavalio, jossa on helppo pysyä.

Tutkimustulokset julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Lähteet: STT -Reuters

(MTV3)

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot