Mainos
Mainos

Tutkimus: Maidon sisältämästä ainesosasta apua yleiseen terveysongelmaan

Verenpaineongelmien kanssa kamppailevien saattaisi olla kannattavaa kokeilla päivittäistä heraproteiinin syömistä.

Tuoreessa tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että maidosta saatava heraproteiini saattaa alentaa verenpainetta, mutta myös korjata kolesterolitasoja ja verisuonten toimintaa.

Tulokset perustuvat kokeeseen, jossa 38 aikuista söi veteen sekoitettuna kolmena eri jaksona päivittäin 56 grammaa heraproteiinijauhetta, maidon kaseiiniproteiineja tai maltodekstriini-hiilihydraattivalmistetta. Kaikki koejaksot kestivät kahdeksan viikkoa ja niiden välissä oli neljän viikon tauko. Osallistujat pitivät kirjaa syömisistään ja saivat lisäksi ravitsemusterapeutin neuvoja, jotta saivat pidettyä ruokavalionsa tasapainoisena.

Vertailujaksoon eli maltodekstriinijaksoon verrattuna osallistujien vuorokausiverenpaine laski selvästi heraproteiinijakson aikana, mutta ei kaseiinijakson aikana. Sekä hera- että kaseiiniproteiini vaikuttivat kuitenkin suotuisasti osallistujien verisuonten toimintaan ja laskivat veren kolesterolipitoisuuksia. Kaikkien osallistujien verenpaine oli lievästi koholla tutkimuksen alkaessa.

Maitotuotteet on yhdistetty suotuisiin verenpainevaikutuksiin aikaisemminkin, mutta nyt julkaistujen tulosten valossa vaikutus näyttää liittyvän lähinnä heraproteiiniin. Maidon proteiineista noin viidennes on heraa ja loput kaseiinia. Esimerkiksi juuston ja rahkan proteiinit ovat lähes pelkästään kaseiinia.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme