Mainos
Mainos

Usko tai älä: Nämä suomalaiset ruoat ovat suosittuja Japanissa ja Kiinassa

Mainosalan ammattilainen ja brändiasiantuntija Marko Parkkinen kertoi keskiviikkona Helsingin Gastro-messuilla suomalaisten brändien menestymisestä ulkomailla.

Marko Parkkinen on toiminut markkinointialalla pitkään sekä ollut tekemisisissä nimenomaan tuotteiden brändäämisen kanssa. Lisäksi Parkkinen on viime vuosina sijoittanut suomalaiseen elintarviketeollisuuteen ja toiminut asiantuntijana myös muun muassa MTV3:n Keksijätehdas-ohjelmassa.

Vaikka suomalaisen ruoan vienti ulkomaille onkin Parkkisen mukaan vielä lapsenkengissä, ovat jotkut suomalaisyritykset jo onnistuneet löytämään ulkomailta sopivan markkinaraon tuotteilleen. Parkkinen on esimerkiksi tällä hetkellä itse mukana projektissa, jossa suomalaista hunajaa viedään Japaniin.

– Minulla on pieni omistus sellaisessa yrityksessä kuin Hunajayhtymä, joka on Suomen suurin hunajantuottaja. Tällä hetkellä me neuvottelemme hunajan viemisestä muun muassa Japaniin mittavassa määrin. Japanilaisten kiinnostus hunajaa kohtaan perustuu siihen, että japanilaiset saavat ravinnostaan liian vähän kuitua ja me olemme Hunajayhtymässä kehitelleet kuitupitoisen hunajan. Eli ne voivat olla hyvinkin erikoisia asioita, jotka tekevät suomalaisille elintarvikkeille kilpailuedun markkinoilla, Parkkinen kertoi Gastro-messuilla.

Parkkisella on antaa myös toinen esimerkki suomalaisista menestystarinoista maailmalla.

– Tiedän ,että tällä hetkellä tällainen firma kuin Jukkola Food on panostanut todella paljon vientiin ja heillä on oma leipäjuustotehdas Kiinassa. Kiinalaiset tykkäävät suomalaisesta leipäjuustosta todella paljon ja se on ollut makutesteissä ihan ylivoimainen juusto. Jukkola Food on luonut juustolle brändin Lapland Cheese, eli brändinä toimii sellainen pohjoisuuden ajatus, Parkkinen kertoo.

Petra Kiiski/MTV3

(MTV3)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme