Mainos
Mainos

Uskotko syöväsi kotimaisia marjoja? Näin pakkaukset huijaavat

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi mistä käyttämäsi vadelmahillon marjat ovat peräisin? Kotimaisten marjojen syöminen voi olla haastavampaa kuin uskotkaan.

Suomen metsät ja pellot ovat täynnä marjoja, mutta kauppojen hyllyiltä ja pakastealtaista löytyvät marjatuotteet ovat useimmiten peräisin ulkomailta. Raaka-aineiden alkuperämaa voi joskus yllättää. Tuotteen alkuperä ei aina selviä ensisilmäyksellä, eikä sen selvittäminenkään ole helppoa. 

Pakkausmerkinnät hämäävät

Ihmisten mielikuvat tuotemerkeistä voivat saada uskomaan kotimaisuuteen. Suomalaiseksi mielletty elintarvike voi kuitenkin olla kotoisin jostain vallan muualta.  

Elvira ei aina velvoita merkitsemään tuotteisiin raaka-aineiden alkuperämaata. Tämä koskee esimerkiksi hilloja. Ulkomaisista marjoista valmistetussa hillossa ei tarvitse ilmoittaa marjojen alkuperämaata, ainoastaan tuotteen valmistusmaa. Marjojen alkuperä ja tuotteen valmistusmaa voivat kuitenkin erota paljonkin toisistaan. Tämä saattaa hämätä kuluttajia.

– Merkintöihin ei ole tulossa uudistuksia moneen vuoteen, sillä merkintöjä uudistettiin juuri, kommentoi Annika Marniemi Kuluttajaliitosta.

Vaikka pakkauksessa olisi merkintä Suomesta valmistusmaana, raaka-aineet on voitu hyvin tuoda ulkomailta. Parhaiten raaka-aineiden alkuperän saa selville ottamalla yhteyttä suoraan valmistajaan. 

Raha ja saatavuus ratkaisevat

Kotimaisten marjojen käyttö elintarvikkeissa riippuu paljon saatavuudesta. Mustikoita Suomeen tuodaan eniten Ruotsista ja Virosta, mansikoita taas Puolasta.

– Pääasialliset syyt ulkomaisten marjojen käyttöön lienevät hinta ja saatavuus. Kotimaisten marjojen hinnat ovat korkeammat ja saatavuus vaihtelee, kertoo Marniemi.

Tullihallituksen ulkomaankauppatilasto kertoo ristikkäisliikenteestä. Tilaston mukaan esimerkiksi mustikkaa tuotiin tuoreena maahan vuoden 2013 aikana noin miljoona kiloa, eniten Ruotsista. Vientiä oli lähes yhtä paljon, 0,8 miljoonaa kiloa. Kaikki tuoreet mustikat vietiin Ruotsiin. 

Jäädytettyä mustikkaa tuotiin maahan 4,2 miljoonaa kiloa ja vietiin maasta 3,2 miljoonaa kiloa. Suomen tärkein mustikoiden vientimaa on Kiina. 

– Käytämme Saarioisten ja Dronningholmin hilloissamme kotimaista marjaa silloin, kun marjojen varma saatavuus on taattu. Näin on puolukan, mustikan ja herukoiden kohdalla. Joinain vuosina joudumme ostamaan puolukkaa ja mustikkaa myös naapurimaista, sekä herukoita Puolasta, riippuen kotimaan marjasadosta, kertoo Saarioisten kuluttajaneuvoja Annamaija Oksanen.

Kotimaisten marjojen metsästys

Kauppojen hyllyiltä saa etsimällä etsiä hilloista kotimaisia vaihtoehtoja. Usein marjojen alkuperän saa selville ainoastaan ottamalla yhteyttä suoraan valmistajaan. 

Rainbow:n luomu mansikkahillo on valmistettu Tanskassa, mutta marjat ovat peräisin Puolasta. Saman merkkinen puolukkahillo on valmistettu Ruotsissa, mutta marjat ovat peräisin sekä Ruotsista, Suomesta, Kiinasta että Venäjältä. 

Meritalon puolukkahillo on täysin kotimainen tuote.

Pirkka hillot on valmistettu Suomessa. Puolukat ovat peräisin Suomesta ja Venäjältä, vadelmat Puolasta.

Saarioisten ja Dronningholmin hillot valmistetaan Huittisissa, mutta mansikat ja vadelmat ovat puolalaista alkuperää, kertoo Oksanen. Vadelmia ostetaan myös Serbiasta. 


LUE LISÄÄ:


Laura Matilainen, laura.matilainen(at)mtv.fi

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme