Mainos
Mainos

Roiskeläppäpizza MTV:n testissä: Uppoaako uutuusmaku?

Legendaaristen roiskeläppäpizzojen odotettu kasvisversio saapuu kauppoihin tänään 26.10.2016. MTV:n ruokasivusto Makuja.fi otti selvää, millaisen arvion uutuuspizza saa vannoutuneilta kasvissyöjiltä.

Pizzaa testasivat Ville, Iina ja Maria.

– Tulee vahvoja muistoja niiltä vuosilta,kun Saarioisten kasvisroiskeläppiä vielä oli, Iina kommentoi.

– On tässä ihan makua kuitenkin, ei tyhjälle maistu, Ville totesi.

Testaajat yllätti paitsi pizzan mausteisuus, myös porkkanan käyttö tuottessa. Katso koko video ylhäältä!

Kukkakaalia, yrttistä kasviskastiketta, vegaaninen juusto

Kasvistäytteinen pizza oli Saarioisten valikoimissa vuodesta 1982 vuoteen 2007. Kun kasvisversion valmistus lopetettiin, alkoi Saarioiselle sadella palautetta.

– Meiltä on toivottu paljon tämän 200-grammaisen klassikkopizzan paluuta, Saarioisten innovaatiojohtaja Mirja Lonka kertoo.

– Kuluttajatutkimuksissa on jo jonkin aikaa näkynyt kasvava kiinnostus fleksaamista eli osa-aikaista kasvissyöntiä kohtaan. Vaikka varsinaisten kasvissyöjien määrä on edelleen verraten pieni, on kasvisruoan suosion kasvu kiistatonta. Uskommekin, että täysin kasvisruokaan siirtymisen sijaan yhä useampi suomalainen suosii arkiruoassaan kasvisaterioita tai viettää esimerkiksi viikoittaisia kasvisruokapäiviä, Lonka arvioi.

Kasvisversio perinteisestä roiskeläpästä sisältää kukkakaalia ja yrttistä kasviskastiketta, jossa on herkkusieniä, paahdettua paprikaa ja sipulia. Pizzan kuorrutteena on vegaaninen kasvisjuusto. 

Vegepizzat paistetaan muiden Saarioisten pizzojen tapaan Valkeakoskella, jossa pizzoja valmistuu vuodessa yhteensä noin 18 miljoonaa kappaletta.


Lähde: Saarioinen


 

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme