Mainos
Mainos

Uusi versio peltilihapiirakasta yllättää: Ei jauhelihaa, mutta parempaa?

Vuoden 2015 yhdeksi suurimmista resepti-ilmiöistä noussut peltilihapiirakka muuntautuu nyt helpoksi, italialaiseksi versioksi. Kokeile kotona!

Muistatko vielä viime vuoden peltilihisbuumin? MTV:n Makuja.fi-sivustolla Sivumaku-ruokablogia pitävä Jani Kinnunen nosti tämän retroherkun koko kansan huulille syyskuussa. Alkuperäinen resepti on peräisin Hanna Gullichsenin ja Joonas Laurilan Jauheliha-kirjasta, mutta Kinnusen blogikirjoituksen myötä resepti levisi sosiaalisessa mediassa huimaa vauhtia.

Kokeile tuunattua versiota!

Tällä kertaa Kinnunen päätti tuunata suomalaisten ikisuosikista helpon, italialaisen version.

– Olin jo pari viikkoa kypsytellyt ajatusta lihiksen viemisestä italialaiseen suuntaan. Kun ratkaisuksi muotoutui mozzarellan, parmankinkun ja parmesaanin yhdistelmä, oli italialainen versio syntynyt. Mietin pitkään, laitanko höysteiksi muuta kuten yrttejä, mutta halusin kunnioittaa retroklassikon ydintä ja minimoida täytteet, Kinnunen kertoo reseptistä.

Bloggaajan mukaan uusi versio peltilihiksestä toimii niin kuumana kuin huoneenlämpöisenäkin nautittuna.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme