Mainos
Mainos

Valintatalot katoavat Suomesta: Muistatko vielä legendaarisen mainoslaulun?

Toimintansa lopettavan Valintatalon historiaan Suomessa liittyy monenlaisia suomalaisten mieleen painuneita muistoja.

Suomen Lähikauppa tiedotti torstaina muuttavansa Valintatalot Siwoiksi vuoteen 2018 mennessä. Muutoksen jälkeen Siwa jää kauppaketjun ainoaksi brändiksi ja Valintatalot katoavat kokonaan katukuvasta.

Ensimmäinen Valintatalo avattiin Suomessa vuonna 1967 Helsinkiin. Kauppa ei suinkaan keskittynyt aluksi elintarvikemyyntiin, vaan Valintatalossa myyntiin vaatteita ja taloustavaroita. Ruokaa Valintataloissa ryhdyttiin myymään vuonna 1969.

"Valintatalon kassissa on talous vatupassissa"

Moni muistaa Valintatalon erityisesti kauppaketjun tavaramerkiksi muodostuneesta vaaleanpunaisesta muovikassista. Myös legendaarinen, Junnu Vainion säveltämä mainosvideo 1980-luvulta on painunut monen suomalaisen mielen syövereihin.

Valintatalot vaikuttivat vahvasti myös suomalaisten ruokailutottumuksiin. Muun muassa eksoottinen kiwi-hedelmä, katkaravut ja parsa päätyivät suomalaisten ruokapöytiin lähikaupan kautta. Suomen Lähikauppa Oy:n historiikin mukaan Helsingin Sanomien etusivulla ennen vanhaa olleen viikkotarjouksen perusteella pystyi hyvin myös päättelemään, mitä helsinkiläisissä kodeissa syötiin sillä viikolla.

Lähde: Suomen Lähikauppa Oy, Lehtikuva

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme