Mainos
Mainos

Valiolta ennennäkemätön innovaatio – onko tässä nyhtökauran haastaja?

Nyhtökaura, Härkis... Nyt myös Valio lähtee mukaan lihattomaan proteiinibuumiin tarjoamalla ruoanlaittoon oman helposti valmistettavan proteiininlähteen. 

Kasvisruoan ja uudenlaisten proteiininlähteiden suosio kasvaa, kun kuluttajat Suomessa ja maailmalla etsivät vaihtoehtoja lihalle. Valio vastaa kasvavaan tarpeeseen ja tuo markkinoille oman innovaationsa. Valio Mifu, paistettava ruokarae on aivan uudenlainen, suomalaisesta maidosta valmistettu ja runsasproteiininen pääraaka-aine lämpimään ruoanlaittoon.

Taustalla kasvava kuluttajatrendi

Lihansyönnin vähentäminen on kansainvälinen trendi, joka näkyy myös Pohjoismaissa: 22 prosenttia suomalaisista ja 30 prosenttia ruotsalaisista uskoo syövänsä vähemmän lihaa seuraavan viiden vuoden aikana.* Samaan aikaan halutaan pitää huolta riittävästä proteiininsaannista: 23 prosenttia pohjoismaisista kuluttajista ennustaa syövänsä enemmän proteiinia tulevaisuudessa.*

– Kuluttajat haluavat vähentää lihan syöntiä, mutta syödä silti tasapainoisesti ja täyttävästi. Moni valitseekin fleksaamisen, jossa lihan syöntiä ei lopeteta kokonaan, mutta rinnalle haetaan muita proteiininlähteitä. Lihan korvaaminen ei kuitenkaan saisi olla liian hankalaa tai aikaavievää. Halusimme tehdä Mifu-ruokarakeesta tuotteen, joka vastaa näihin kuluttajan arjen tarpeisiin, liiketoimintapäällikkö Minna Korkiakangas Valiolta sanoo.

Mitä Valio Mifu-ruokarae on?

Suomalaisesta maidosta valmistettu Mifu-ruokarae on tarkoitettu lämpimiin ruokiin, joissa sitä voi käyttää esimerkiksi jauhelihan, kinkun ja kanan tapaan. Mifu on tuoretta mutta jo valmiiksi kypsää, joten sen voi lisätä ruokaan sellaisenaan tai paistaa pannulla, jolloin ruokarakeet saavat rapean, ruskean paistopinnan. Itsessään miedon makuinen ruokarae saa makunsa kastikkeista, jotka sisältävät kotimaista rypsiöljyä ja mausteita. Makuvaihtoehtoja on kolme: Välimeren tomaatti, Meksikon pippuri ja Original.

– Mifun tuotekehitys alkoi vuonna 2009, kun huomasimme kuluttajien kasvavassa määrin hakevan vaihtoehtoja lihalle. Paistamista kestävän mutta mehevän rakenteen kehittäminen oli tuotekehityksemme tärkeimpiä tehtäviä, säilyvyyttä ja ravintoarvoja unohtamatta. Mifu valmistetaan ainutlaatuisella reseptillä ja patentoidulla teknologialla, Valion tuotekehityksestä ja tuoteryhmistä vastaava johtaja Tuomas Salusjärvi kertoo.

Sata grammaa ruokaraetta sisältää 14 grammaa maitoproteiinia ja 3 grammaa rasvaa, josta 0,2 grammaa on tyydyttynyttä. Tuote on myös laktoositon, gluteeniton, hiivaton, soijaton ja kananmunaton.

Syyskuun alussa kauppoihin tulevat tuotteet löytyvät samasta hyllystä tofujen ja ruoanvalmistusjuustojen kanssa. Tuote valmistetaan Valion Seinäjoen tehtaalla.

Mifu-tuotteisto laajenee lähitulevaisuudessa

Mifu-ruokarae on ensimmäinen tuote täysin uudessa maitoproteiinituotteiden kategoriassa.

Kaupoissa nähdään lähivuosina Mifusta uusia tuotemuotoja, jotka tarjoavat uudenlaisia vaihtoehtoja lihalle ja kanalle.

Mifu-tuotteistolla on myös kansainvälisiä mahdollisuuksia.

– Ensisijaiset vientimarkkinat ovat Euroopassa. Esimerkiksi Ruotsissa, Iso-Britanniassa ja Saksassa fleksaaminen ja lihalle vaihtoehtoiset tuotteet ovat vahvassa nousussa, Tuomas Salusjärvi sanoo.

Vaihtoehtoja jauhelihalle alkaa Mifun ja muiden innovaatioiden myötä löytyä jo useammanlaisia. Mifun lisäksi huomiota ovat keränneet myös Gold&Green Foodsin pääosin kaurasta valmistettu nyhtökaura sekä Verso Foodin härkäpavuista valmistettu Härkis, jotka molemmat ovat kotimaista tuotantoa.  

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme