Mainos
Mainos

VIDEO: Näin toimistokahvinkin saa maistumaan paremmalta – asiantuntija paljastaa

Huomenta Suomen Makuja-osiossa selvitettiin maanantaina, millaista on hyvä kahvi.

Kahvi kuuluu monen suomalaisen arkeen tärkeänä osana ja kansamme kahvimaku onkin säilynyt muuttumattomana jo vuosikymmeniä. Helsingin Kahvipaahtimon kahvinpaahtaja Benjamin Andbergin mukaan suomalaisessa kahvissa no tietynlainen maku.

– Se on ollut sama nyt jo 80 vuotta. Nyt alkaa tosin pikku hiljaa tulemaan muutoksia ja maku kehittyy, Andberg kertoo

Mistä hyvä kahvi sitten koostuu?

– Tämä on vähän sama kysymys kuin että mistä hyvä musiikki koostuu. Joskus voi olla hyvä hetki juoda tummapaahtoista kahvia, jossa on maanläheisiä makuja. Joskus voi maistua hennot, kevyet maut. Se riippuu ihan päivästä.

Kahvin maku paranee ryystämällä

Hyvän kahvin maun saa Andbergin mukaan parhaiten irti, jos sen nauttii oikeaoppisesti maistellen. Kahvia on lupa ryystää!

– Kysyin mummoltani 20 vuotta sitten, että miksi hän juo kahvia tassilta. Hän sanoi, että se maistuu paremmalta. Kun kahvia ryystetään, otetaan samalla ilmaa suuhun. Silloin kahvin maku peittää koko makupaletin suussa. Sillä tavalla saa koko kuvan mausta. Kotonakin saa siis ryystää.

Millaista on hyvä kahvi Benjaminin mukaan ja miltä maistui asiantuntijan mielestä Huomenta Suomen toimistokahvi? Katso videolta!

(MTV LIFESTYLE)

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot