Mainos
Mainos

Vihaatko korianteria? Sille on tieteellinen syy

Tutkijat ovat löytäneet yhteyden genetiikan ja korianterivihan välillä.

Tutkijat ovat etsineet kauan ratkaisua monien voimakkaaseen vihaan korianteria kohtaan. Syy piilee mitä ilmeisimmin kahdessa geenimuunnoksessa, joista voimakkaampi on hajuaistiin linkitetty geeni.

Tutkimukseen osallistuneilta noin 30 000 henkilöltä kysyttiin, maistuuko korianteri heidän mielestään maukkaalta, vai onko maku saippuainen. Koeryhmältä tiedusteltiin myös, onko korianterin maku hyvä vai huono.

Vahvin muunnos löytyi tuoksuja aistivista hajureseptoreista, joiden geeni OR6A2 oli erityisen herkkä korianterin makua aiheuttavalle aldehydille. Tutkijoiden mukaan noin puolella eurooppalaisista on tuplamäärä kyseistä geeniä, ja heistä noin 15 prosenttia aistii korianterin maussa saippuaisuutta. Kuitenkin he, joilla ei geeniä ole, aistivat saippuaista makua 11,5 prosentin verran.

Tutkimuksen johtajan Nicholas Erikssonin mukaan korianterivihasta on mahdollista päästä eroon altistamalla itseään korianterille useammin. Erinomaisesti tarkoitukseen käy vaikkapa korianteripesto, jonka valmistat yksinkertaisesti korvaamalla basilikanlehdet korianterilla.

(MTV3)

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme