Mainos
Mainos

Viinillä uskomattomia terveyshyötyjä – tiesitkö näitä?

Viinilasillinen aloittaa monen viikonlopun, eikä tapa ole välttämättä lainkaan pahitteeksi. Real Simple listasi viinin mahdollisia terveyshyötyjä.

Punaviinin terveyshyödyistä on tehty useita tutkimuksia, mutta muista, että terveyshyödyt koskevat vain viinin kohtuukäyttöä.

Vuonna 2007 tehty tutkimus osoitti, että punaviinin tanniineista saattaa olla apua sydänterveydelle. Myös Harvardissa tehty tutkimus antoi viitteitä siitä, että viinin kohtuukäyttö saattaa ehkäistä sydänkohtauksia.

Runsaasti kuitua sisältävien viinien, kuten Tempranillojen ja Riojan on todettu puolestaan saattavan alentaa kolesterolia.

Virginian yliopiston tutkimuksen mukaan viinirypäleiden kuoressa sijaitseva proteiini saattaa tappaa syöpäsoluja ja ehkäistä siten syöpiä.

Viinistä voi olla apua myös silmien ja suun terveydelle. Islantilaisen tutkimuksen mukaan viiniä juovilla oli 32 prosenttia pienempi riski saada kaihi kuin heillä, jotka eivät juoneet viiniä lainkaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan taas viinin antioksidantit saattavat hidastaa bakteerien muodostumista suuhun ja siten edistää suun ja hampaiden terveyttä.

Viinirypäleen kuoresta löytyvällä resveratrolilla on puolestaan todettu olevan vanhenemista hidastavia ominaisuuksia. Resveratroli saattaa myös parantaa muistia.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme