Mainos
Mainos

Vuoden kokki - ja Vuoden tarjoilija -kilpailujen semifinalistit valittu – yhdestä huippuravintolasta mukana peräti viisi osallistujaa

Tänä vuonna valittava Vuoden Kokki on järjestyksessä jo kahdeskymmenes. Vuoden tarjoilija valitaan puolestaan kuudetta kertaa.

Vuoden Tarjoilija- ja Vuoden Kokki 2018 -kilpailujen 12 semifinalistia on nyt valittu. Korkeatasoisessa kilpailussa on mukana niin vanhoja konkareita kuin uusia kasvojakin.

Vuoden Kokki on ruoanlaiton suomenmestaruuskilpailu, jota on järjestetty vuodesta 1995. Ensimmäisen kerran voiton vei Pekka Terävä Michelin-tähdellä palkitusta ravintola Olosta. 

Vuoden Kokki -semifinalistien joukossa helsinkiläisravintola Olo on hyvin edustettuna; kahdentoista semifinalistin joukosta peräti neljä kokkia on palkitun Olo-ravintolan riveistä. Myös Vuoden Tarjoilija -semifinalistien joukosta löytyy Oloa edustava kilpailija. 

Kaiken kaikkiaan pääkaupunki Helsinki on hyvin edustettuna, mutta mukaan mahtuu myös ravintoita myös Jyväskylästä, Turusta, Siuntiosta, Kuopiosta, Tampereelta, Kalajoelta ja Lappeenrannasta. 

Kotimaista, kasvispainotteista ja palvelukulttuuria

Usein Vuoden Kokki - ja Vuoden Tarjoilija -kilpailuissa esiin nostetuista teemoista, raaka-aineista ja valmistustavoista syntyy ilmiöitä. Samaa teemaa jatketaan myös tänäkin vuonna. 

– Tänä vuonna tehtävissä kasvispainotteisuus korostuu, kilpailujohtaja Henri Kotkavuori paljastaa.

– Vuoden Tarjoilija -kilpailussa mitataan teknisen osaamisen lisäksi kilpailijoiden kykyä yhdistää elämyksellisyys aitoon asiakaskohtaamiseen haastavissakin tilanteissa, kilpailujohtaja Maria Suihkonen kertoo.

Ravintola-alan ammattitaitoa mittaavat kilpailut järjestetään Gastro-messujen yhteydessä 15.–16.3.2018.

Vuoden Kokki 2018 -semifinalistit

Matti Roiniola, Kakolanruusu, Turku
Teemu Boman, Ravintola Finnjävel, Helsinki
Karoliina Jaakkola, Ravintola Muru, Helsinki
Mikko Kaukonen, Food Camp, Helsinki
Ville Korhonen, Ravintola Savoy, Helsinki
Kim Mustonen, OLO Garden, Helsinki
Mikko Pynnönen, Ravintola OLO, Helsinki
Anssi Riihimäki, Ravintola OLO, Helsinki
Sami Sorvoja, Ravintola Pöllöwaari, Jyväskylä
Alfred Tallberg, Ravintola Latva, Juuri Yhtiöt, Helsinki
Kalle Tanner, Villa Störsvik, Siuntio
Jesse Valkama, Ravintola OLO, Helsinki

Vuoden tarjoilija 2018 -semifinalistit

Chris Angelov, Ravintola Ask, Helsinki
Anna Antinjuntti, Ravintola Isä Camillo, Kuopio
Juulia Eloranta, Ravintola C, Tampere
Jenna Hintzell, Ravintola Finnjävel, Helsinki
Leeni Hyvärinen, Royal Ravintolat Oy, Helsinki
Kiia Kinnunen, Ravintola Pihvitupa, Hiekkasärkät-Kalajoki
Heidi Martikainen, Ravintola Savoy, Helsinki
Sacha Nuikka, Ravintola OLO, Helsinki
Eveliina Paananen, Ravintola Pöllöwaari, Jyväskylä
Saara Pulkkinen, Holidayclub Saimaa, Ravintola Le Biff, Lappeenranta
Noora Sipilä, Ravintola Ora, Helsinki
Heidi Taskinen, Finnjävel, Helsinki

***


Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme