Mainos
Mainos

Vuoden Kokki -kilpailulla pitkät perinteet – näin voittaja valmistautui tiukkaan kisaan

Vuoden Kokki 2018 Kalle Tanner ja Bettina Lindfors Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiöstä vierailivat Huomenta Suomen lähetyksessä kertomassa, mitä suomalaiselle ruokakulttuurille tällä hetkellä kuuluu.

Kalle Tanner ja Noora Sipilä kruunattiin viime viikkoisilla Gastro Helsinki -messuilla Vuoden Kokiksi ja Vuoden tarjoilijaksi. Kokkien osalta kilpailu on järjestetty jo vuodesta 1995 lähtien, tarjoilijat laitettiin puolestaan tänä vuonna paremmuusjärjestykseen kuudetta kertaa.

Suomi kehittyy ruokamaana koko ajan

Bettina Lindforsin mukaan kilpailut nostavat arvostusta kyseisiä ammatteja, mutta myös yleistä kiinnostusta alaa kohtaan. Tapahtuman kautta edistetään niin suomalaista ruokakulttuuria kuin Suomen mainetta kiinnostavana ruokamaana. 

–  Esimerkiksi Helsinki ja Suomi ylipäätään kehittyy koko ajan ravintolamaana hirveästi. Kiva, kun on tullut uusia tähtiravintoloita, kuten nyt tuli Grön. Siihen suuntaan kun mennään, ei oltaisi niin kaukana kun vertaa vaikka Tukholmaan tai Göteborgiin, Tanner toteaa. 

Miten Vuoden kokki valmistautui kilpailutilanteeseen? Millaisena Tanner näkee arvostuksen kokin työtä kohtaan tänä päivänä? Katso koko haastattelu videolta.

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme